03
.1
1
.F
IN
2
A
Tarkoituksenmukainen käyttö
Tässä käyttöohjeessa kuvattu ajoneuvo on kuormien nostoon ja kuljettamiseen tarkoitettu
tehdaskuljetusajoneuvo.
Sitä on käytettävä, ohjattava ja huollettava tämän käyttöohjeen tietojen mukaisesti. Muunlainen käyttö
ei ole tarkoituksenmukaista ja voi johtaa henkilöiden, ajoneuvon tai tavaran arvon vahingoittamiseen.
Ennen kaikkea on vältettävä liian raskaiden tai epätasapainoisesti nostettujen kuormien aiheuttamaa
ylikuormitusta. Laitteeseen kiinnitetyn tyyppikilven osoittamaa suurinta sallittua kuormitusta on
noudatettava. Tehdaskuljetusajoneuvoa ei saa käyttää helposti syttyvissä, räjähdysalttiissa,
korroosiota aiheuttavissa eikä hyvin pölyisissä tiloissa.
Käyttäjän on huolehdittava siitä, että ajoneuvoa käytetään vain tarkoituksenmukaisesti ja että
kaikenlaiset käyttäjän tai ulkopuolisten henkeä tai terveyttä uhkaavat vaarat vältetään. Laitteen haltijan
on varmistuttava siitä, että kaikki käyttäjät ovat lukeneet ja ymmärtäneet tämän käyttöohjeen.
M
Takuumme ei korvaa vahinkoja, jotka aiheutuvat tämän käyttöohjeen noudattamatta jättämisestä.
Takuu loppuu myös jos asiakas ja/tai kolmas henkilö suorittaa epäasianmukaisia töitä laitteessa ilman
valmistajan asiakaspalvelun lupaa.
Lisävarusteita, jotka vaikuttavat tehdaskuljetusajoneuvon toimintoihin, saa asentaa vain valmistajan
antaman kirjallisen luvan perusteella.
Kuljettaja on työaikana vastuussa tehdaskuljetusajoneuvosta. Henkilöiden kuljetus tai nosto on
kielletty. Kaikista tehdaskuljetusajoneuvossa ilmenevistä vaurioista tai puutteista on välittömästi
ilmoitettava vastuuhenkilölle.
Käyttäjän on varmistuttava kuormien asianmukaisesta kunnosta. Liikuttaa saa vain turvallisesti ja
huolellisesti asetettuja kuormia. Jos on vaara, että kuorman osat voivat kaatua tai pudota alas, on
käytettävä sopivia turvatoimenpiteitä.
B
Ajoneuvon kuvaus
1
Käytön kuvaus
Ajoneuvo on haarukkanostovaunu, joka on tarkoitettu käytettäväksi tasaisella lattialla tavaroiden
kuljettamiseen. Sillä voidaan nostaa lavoja pitkittäin tai poikittain kuormapyörien ulkopuolelle.
Kantavuus löytyy tyyppikilvestä ja myös Qmax -kantokykykilvestä.
2
Rakenneryhmät, käyttöolosuhteet, tyyppikilpi
Käyttölämpötila: -10 °C … +50 °C (Galvinox: -35 °C...40 °C)
Ympäristön valaistus: väh. 50 luksia
Tyyppikilpi
Pos. Nimike
1
Ohjauspyörät
2
Aisa
3
Kädensija "Kuormahaarukan nosto/
lasku"
4
Kaarikahva
5
Aisan seisontajarru
6
Kuorman nostoväline
7
Kuormannostoväkipyörät
8
Tyyppikilpi
9
Jalkaseisontajarru
1
2
3
4
6
7
8
S
H
9
5
Tyyppi
Optio
Sarjanumero
Valmistusvuosi
Nimelliskantavuus
Paino tyhjänä
Valmistaja

Summary of Contents for AM 08I
Page 9: ...03 11 D 6 03 11 D 6...
Page 15: ...03 11 GB 6 03 11 GB 6...
Page 21: ...03 11 F 6 03 11 F 6...
Page 27: ...03 11 NL 6 03 11 NL 6...
Page 33: ...03 11 E 6 03 11 E 6...
Page 39: ...03 11 I 6 03 11 I 6...
Page 45: ...03 11 DK 6 03 11 DK 6...
Page 51: ...03 11 N 6 03 11 N 6...
Page 57: ...03 11 S 6 03 11 S 6...
Page 63: ...03 11 TR 6 03 11 TR 6...
Page 69: ...03 11 EST 6 03 11 EST 6...
Page 75: ...03 11 RO 6 03 11 RO 6...
Page 81: ...03 11 IS 6 03 11 IS 6...
Page 87: ...03 11 FIN 6 03 11 FIN 6...
Page 93: ...03 11 P 6 03 11 P 6...
Page 99: ...03 11 GR 6 03 11 GR 6...
Page 105: ...03 11 CZ 6 03 11 CZ 6...
Page 111: ...03 11 HU 6 03 11 HU 6...
Page 113: ...12 14 PL 4...
Page 121: ...12 14 PL 12 t Wyposa enie standardowe o Wyposa enie dodatkowe Poz Nazwa Poz Nazwa...
Page 149: ......
Page 155: ...03 11 SLO 6 03 11 SLO 6...
Page 161: ...03 11 SK 6 03 11 SK 6...
Page 167: ...03 11 RUS 6 03 11 RUS 6...
Page 173: ...03 11 LV 6 03 11 LV 6...
Page 179: ...03 11 LT 6 03 11 LT 6...
Page 185: ...03 11 CN 6 03 11 CN 6...
Page 191: ...03 11 BG 6 03 11 BG 6...
Page 197: ...03 11 HR 6 03 11 HR 6...