FI - 10
–
on otettava huomioon puun luonnollinen
kallistus, missä osassa oksat ovat
suuremmat ja tuulen suunta. Näin
voidaan arvioida millä lailla puu kaatuu.
–
puhdista puu liasta, kivistä, kaarnanpalasista,
nastoista, metalliteristä ja –langoista.
–
vapauta puuta ympäröivä alue ja
varmista jalkojen hyvä tuki.
–
valmista pakotiet, joilla ei ole esteitä.
Pakotiet on tehtävä noin 45° vastakkaiseen
suuntaan puun kaatosuunnasta (kuva 13) ja
niiden on johdatettava käyttäjä turvalliselle
alueelle, joka vastaa vähintään kaksi ja
puoli kertaa kaadettavan puun korkeutta.
–
Pysyttele maahan nähden yläpuolella, johon
puu pyörii tai kaatuu kaatamisen jälkeen.
•
Kaatolovi
1.
Suuntaa vasten maassa olevaa
kohdetta, johon puu aiotaan kaataa.
2.
Asetu puun oikealle puolelle,
moottorisahan taakse.
3.
Tee kaatolovi, joka on noin 1/3 puun
halkaisijasta, kohtisuoraan suhteessa
kaatumissuuntaan (kuva 14.A).
•
Kaatosahaus
1.
Tee takakaatosahaus ainakin 5 cm
ylemmäksi vaakasuoraa lovea (kuva 15.B).
2.
Tee takakaatosahaus niin, että jäljelle jää
tarpeeksi puuta toimimaan saranana (kuva
15.C). Tämä sarana estää puun kiertymisen
ja kaatumiseen virheelliseen suuntaan.
Älä tee sahauksia saranan poikki.
3.
Vetämättä terälevyä ulos, vähennä vähitellen
saranan paksuutta, kunnes puu kaatuu.
4.
Jos on olemassa vaara, että puu ei
kaadu haluttuun suuntaan tai että se voi
horjahtaa taaksepäin ja taittaa teräketjun,
pysäytä leikkuu ennen kuin olet tehnyt
takakaatosahauksen loppuun ja käytä
puu-, muovi- tai alumiinikiiloja (kuva 16.D)
leikkauksen avaamiseksi. Anna puun kaatua
haluttuun suuntaan iskemällä kiiloja nuijalla.
5.
Kun puu alkaa kaatua, irrota moottorisaha
leikkuukohdasta, sammuta se
(kappale 6.5), aseta se maahan ja mene sitten
tarkoituksenmukaiselle pakotielle.
Käyttäjän on syytä varoa ylhäältä tippuvia
oksia ja katsottava minne astuu.
6.4.2.c
Oksien karsiminen puusta
Karsiminen tarkoittaa oksien
irrottamista kaatuneesta puusta.
Huomioi oksien tukikohdat maassa,
niiden mahdolliset jännitteet, suunnan
johon oksa saattaa päätyä leikattaessa
ja puun mahdollinen epävakaisuus
sen jälkeen kun oksa on leikattu.
Karsittaessa on jätettävä paikoilleen isoimmat
alaoksat, jotka tukevat runkoa maata vasten.
Irrota pikkuoksat yhdellä kertaa (kuva 17.A).
Jännitteessä olevien oksien irrotus kannattaa
aloittaa alhaalta ylöspäin moottorisahan
taipumisen estämiseksi (kuva 17.B).
6.4.2.d
Rungon halkaiseminen
Halkaiseminen tarkoittaa rungon
leikkaamista pituussuunnassa.
On tärkeää, että jalkojen tuki on
paikoillaan ja paino molemmilla jaloilla.
Jos mahdollista, kannattaa runkoa nostaa
oksien, runkojen tai halkojen avulla.
Rungon halkaisemista helpottaa
säpin käyttö (kuva 1.I):
1.
Aseta säppi runkoon ja tehden vivun säppiin
suorita laitteella kaariliike, joka mahdollistaa
terälevyn tunkeutumisen puuhun (kuva 18)
2.
Toista toimenpide useamman kerran,
jos tarpeen, siirtäen säpin tukikohtaa.
•
Maahan asetettu runko
Kun runko asettuu maahan sen koko
pituudella, se leikataan ylhäältä
käsin (ylähalkaisu) (kuva 19.A).
–
Leikkaa runkoa noin puoleenväliin sen
halkaisijaa, käännä runkoa ja lopeta
leikkuu vastakkaiselta puolelta.
•
Runko nojaa vain yhdestä päästä
Kun runko nojaa vain yhdestä päästä:
–
on leikattava 1/3 alla olevan sivun
halkaisijasta (alahalkaisu) (kuva 20.A)
–
tämän jälkeen on suoritettava lopullinen
sahaus, tehden ylähalkaisun niin, että se
kohtaa ensimmäisen sahauksen (kuva 20.B).
•
Runko nojaa molemmista päistä
Kun runko nojaa molemmista päistä:
–
on leikattava 1/3 halkaisijasta ylhäältä
aloittaen (ylähalkaisu) (kuva 21.A)
–
tämän jälkeen on suoritettava lopullinen
sahaus, tehden alahalkaisun alla
olevista 2/3 niin, että se kohtaa
ensimmäisen sahauksen (kuva 21.B).
•
Kallistunut runko
Kun halkaistaan kallistunutta runkoa, on
oltava aina yläpuolella (kuva 22).
Toimenpiteen aikana, kun sahausta ollaan
lopettamassa, kontrollin säilyttämiseksi
Summary of Contents for 274100320/A17
Page 5: ...1 XX XX XX XX XX 4 5 6 7 8 3 A B A B C D A B C A...
Page 6: ...1 XX XX XX XX XX 9 10 11 12 13 14 A B A B A B A...
Page 7: ...1 XX XX XX XX XX 15 16 17 18 19 20 5 cm B 5 cm C D A A B A A B...
Page 8: ...1 XX XX XX XX XX A B 21 23 22 A B A B A B A B 24 25 26...
Page 9: ...XX XX XX 28 A B 27 29...
Page 35: ...BG 2 1 2 2 2 1 2 2 2 1 2 2 1 1 a b c 2 a b 3 a b c ON d e f g 4 a...
Page 36: ...BG 3 b c d e f g 5 a b c d 6 a 2 2...
Page 37: ...BG 4 2 3...
Page 38: ...BG 5 a b c d e f 2 4...
Page 39: ...BG 6 2012 19 UE 3 3 1 3 1 1 3 1 2...
Page 40: ...BG 7 3 1 3 3 2 2 kickback Kickback 3 3 1 1 2 CE 3 4 5 6 7 8 3 4 1 A...
Page 41: ...BG 8 B C D E F G H I J K L 4 2 4 1 4 1 1 1 2 3 4 5 4 2 1 3 A 3 B 2 4 A 4 B 4 C 3 5 B...
Page 43: ...BG 10 3 8 A 6 2 6 2 1 6 2 2 7 2 3 6 3 1 1 J 2 3 7 2 3 4 9 B 9...
Page 44: ...BG 11 6 4 6 4 1 6 4 1 a 6 1 3 6 4 1 b 6 3 11 6 4 2 6 4 2 a 1 2 3 12 6 4 2 b 2 5 45 13 2 5 1...
Page 46: ...BG 13 6 5 9 A 6 6 1 7 2 2 2 3 4 5 7 4 6 7 2 2 7 7 1 2 7 2 7 2 1 a...
Page 48: ...BG 15 7 4 7 4 1 7 4 2 7 5 1 H 7 6 8 8 1 4 2 26 A 26 B 8 2 8 3 kickback 8 3 1 5...
Page 49: ...BG 16 8 4 1 2 27 A 3 27 B 4 8 4 1 9 2 4 9 1 1 2 3 4 7 4 5 6 9 2 10...
Page 50: ...BG 17 11 12 13 7 6 6 2 7 5...
Page 52: ...BG 19 2 6 1 3 8 3 8 4 3 6 1 3 7 3 4 5 6 7 2 1 7 2 1...
Page 53: ...BG 20 7 7 2 2 16 16 1 28 16 2 29...
Page 125: ...EL 2 2 1 2 2 2 1 2 2 1 1 a b c 2 a b 3 a b c ON d e f g 4 a...
Page 126: ...EL 3 b c d e f g 5 a b c d 6 a 2 2...
Page 127: ...EL 4 2 3...
Page 128: ...EL 5 a b c d e f 2 4...
Page 129: ...EL 6 2012 19 3 3 1 3 1 1 3 1 2...
Page 130: ...EL 7 3 1 3 3 2 2 kickback kickback 3 3 1 1 2 CE 3 4 5 6 7 8 3 4 1 A B C D...
Page 131: ...EL 8 E F G H I J K L 4 2 4 1 4 1 1 1 2 3 4 5 4 2 1 3 3 2 4 4 4 C 3 5 5 6 4 5 C...
Page 133: ...EL 10 6 2 6 2 1 6 2 2 7 2 3 6 3 1 1 J 2 3 7 2 3 4 9 9 6 4...
Page 135: ...EL 12 6 4 2 c 17 17 6 4 2 d 1 1 18 2 19 1 3 20 20 1 3 21 2 3 21 22 6 5 9 6 6 1 7 2 2 2...
Page 136: ...EL 13 3 4 5 7 4 6 7 2 2 7 7 1 2 7 2 7 2 1 a b 6 4 2 7 2 2 1 10 10 2 23 23 3 23...
Page 137: ...EL 14 4 0 45 C 7 2 3 1 24 A 2 24 3 10 7 3 25 25 1 25 2 25 3 4 7 4 7 4 1 7 4 2...
Page 138: ...EL 15 7 5 1 7 6 8 EKTAKTH 8 1 4 2 26 26 8 2 8 3 kickback 8 3 1 5 mm 8 4 1 2 27 3 27 4 8 4 1 9...
Page 139: ...EL 16 2 4 9 1 1 2 3 4 7 4 5 6 9 2 10 11 12...
Page 141: ...EL 18 15 1 7 2 3 2 6 1 3 8 3 8 4 3 6 1 3 7 3 4 5 6 7 2 1 7 2 1...
Page 142: ...EL 19 7 7 2 2 16 16 1 28 16 2 29...
Page 297: ...MK 2 2 2 1 2 2 1 1 a b c 2 a b 3 a b c ON d e f g 4 a b...
Page 298: ...MK 3 c d e f g 5 a b c d 6 a 2 2...
Page 299: ...MK 4 2 3...
Page 300: ...MK 5 a b c d e f 2 4...
Page 301: ...MK 6 2012 19 UE 3 3 1 3 1 1 3 1 2 3 1 3...
Page 302: ...MK 7 3 2 2 3 3 1 1 2 CE 3 4 5 6 7 8 3 4 1 A B C D E F G H I...
Page 304: ...MK 9 9 A 9 B 5 2 9 9 A 6 2 6 1 6 1 1 6 1 2 7 3 6 1 3 7 1 2 5 D 3 1 8 A 6 2 6 2 1...
Page 305: ...MK 10 6 2 2 7 2 3 6 3 1 1 J 2 3 7 2 3 4 9 9 6 4 6 4 1 6 4 1 a 6 1 3 6 4 1 b 6 3 11...
Page 308: ...MK 13 7 2 7 2 1 a b 6 4 2 7 2 2 1 10 B 10 A 2 23 23 B 3 23 4 0 45 C 7 2 3 1 24 2 24 B 3 10 A...
Page 309: ...MK 14 7 3 25 25 B 1 25 A 2 25 B 3 4 7 4 7 4 1 7 4 2 7 5 1 H 7 6 8 8 1 4 2 26 A 26 B...
Page 310: ...MK 15 8 2 8 3 8 3 1 5 8 4 1 2 27 A 3 27 B 4 8 4 1 9 2 4 9 1 1 2 3 4 7 4 5 6...
Page 311: ...MK 16 9 2 10 11 12...
Page 313: ...MK 18 15 1 7 2 3 2 6 1 3 8 3 8 4 3 6 1 3 7 3 4 5 6 7 2 1 7 2 1...
Page 314: ...MK 19 7 7 2 2 16 16 1 28 16 2 29...
Page 405: ...RU 2 1 2 2 2 1 2 2 2 1 2 2 1 1 a b c 2 a b 3 a b c ON d e f...
Page 406: ...RU 3 g 4 a b c d e f g 5 a b c d 6 a...
Page 407: ...RU 4 2 2 2 3...
Page 408: ...RU 5 a b c d e...
Page 409: ...RU 6 f 2 4 2012 19 3 3 1 3 1 1...
Page 410: ...RU 7 3 1 2 3 1 3 3 2 2 kickback Kickback 3 3 1 1 2 CE 3 4 5 6 7 8...
Page 411: ...RU 8 3 4 1 A B C D E F G H I J K L 4 2 4 1 4 1 1 1 2 3 4 5...
Page 413: ...RU 10 7 3 6 1 3 7 1 2 5 D 3 8 A 6 2 6 2 1 6 2 2 7 2 3...
Page 416: ...RU 13 20 B 1 3 21 A 2 3 21 B 22 6 5 9 A 6 6 1 7 2 2 2 3 4 5 7 4 6 7 2 2 7 7 1 2...
Page 418: ...RU 15 1 25 A 2 25 B 3 4 7 4 7 4 1 7 4 2 7 5 1 H 7 6 8 8 1 4 2 26 A 26 B 8 2 8 3 kickback 8 3 1...
Page 419: ...RU 16 5 8 4 1 2 27 A 3 27 B 4 8 4 1 9 2 4 9 1 1 2 3 4 7 4 5 6 9 2 10...
Page 420: ...RU 17 11 12 13 7 6 6 2 7 5 7 4...
Page 422: ...RU 19 2 6 1 3 8 3 8 4 3 6 1 3 7 3 4 5 6 7 2 1 7 2 1...
Page 423: ...RU 20 7 7 2 2 16 16 1 28 16 2 29...
Page 509: ......