• Poista lihoista rasvat ja niiden jäänteet. (Jos lihassa on rasvaa, ruskista se erillisessä ritilässä tai
pannussa ja valuta hyvin ennen keitinastiaan siirtämistä.) Mausta suolalla ja pippurilla. Aseta liha
keitinastiaan vihannesten päälle.
• Jos valmistat lihapatoja, kaada neste lihojen päälle. Käytä vain ruokaohjeessa mainittu määrä
nestettä. Hitaan haudutuksen aikana lihaan ja vihanneksiin jää enemmän nestettä kuin
perinteisessä ruoanvalmistuksessa.
• Useimmat vihannekset on viipaloitava ohuesti tai asetettava lähelle kivikeraamisen keitinastian sivuja
tai pohjaa. Lihat kypsyvät haudutuskeittimessä yleensä nopeammin kuin useimmat vihannekset.
• Saat täyteläisimmän maun haudutuskypsennyksessä käyttämällä yrttien koko lehtiä ja kokonaisia
mausteita. Jos käytät jauhettuja yrttejä tai mausteita, hämmennä ne joukkoon viimeisen
kypsennystunnin aikana.
• Koska kivikeraamisen keitinastian pohjaan ei kohdistu suoraan lämpöä, täytä se aina vähintään
puoliksi täyteen suositeltavien aikojen noudattamiseksi. Pieniäkin määriä voidaan kypsentää,
mutta kypsennysajat muuttuvat.
• Ruokaohjeessa mainittu neste voidaan vaihtaa toiseen, jos käytetään yhtä suurta nestemäärää.
Esimerkiksi purkillinen keittoa voidaan vaihtaa tölkilliseen tomaatteja tai kupillinen liha- tai
kanalientä kupilliseen viiniä.
• Papujen on annettava pehmentyä täysin ennen niiden lisäämistä sokeriin ja/tai happamiin ruokiin.
(HUOMAA: Sokeri ja hapot kovettavat papuja ja estävät niitä pehmenemästä.)
Kuivat pavut, etenkin tarhapavut, on keitettävä ennen niiden lisäämistä ruokaohjeeseen.
Peitä pavut kolminkertaisella määrällä suolatonta vettä ja kuumenna ne kiehumispisteeseen.
Keitä papuja 10 minuuttia, vähennä lämpöä, peitä ja anna hautua 1
1
/
2
tuntia tai kunnes ne ovat
pehmeitä. Papuja voi liottaa vedessä myös ennen keittämistä. Kaada vesi pois liottamisen tai
keittämisen jälkeen.
Poista vesi-ja muut tahrat hankaamattomalla pesuaineella tai etikalla.
Muiden keraamisten astioiden tapaan myös kivikeraaminen keitinastia ei kestä äkillisiä
lämpötilamuutoksia.
• Jos keitinastia on esikuumennettu tai se on liian kuuma kosketettavaksi, ÄLÄ lisää siihen
jääkaappilämpöistä ruokaa. ÄLÄ esikuumenna Crock-Pot
®
-haudutuskeitintä, ellei ruokaohjeessa
niin pyydetä. Keitinastian on oltava huoneenlämpöinen ennen kuumien ruokien lisäämistä.
• Pese keitinastia heti ruoan kypsentämisen jälkeen kuumalla vedellä. ÄLÄ kaada kylmää vettä
kuumaan keitinastiaan.
KYPSENNYSVIHJEITÄ JA -VINKKEJÄ
-58-
Tämän ohjeen tarkoituksena on auttaa sinua soveltamaan omia suosikkiohjeitasi ja muita ystäviltä,
einesyrityksiltä, sanoma-ja aikakauslehdistä ym. kerättyjä ruokaohjeita Crock-Pot
®
-haudutuskeittimelle
sopiviksi. Pyrimme vähentämään valmistusvaiheita ja-aikaa sekä likaamaan vähemmän astioita...
ja yksinkertaistamaan siten ruoanvalmistusta. Useimmissa tapauksissa kaikki ainekset voidaan
panna haudutuskeittimeen heti alussa, ja niitä voidaan kypsentää koko päivän. Useimmat tavalliset
valmistusvaiheet ovat tarpeettomia Crock-Pot
®
-haudutuskeitintä käytettäessä.
Muutamia vihjeitä:
• Varaa riittävästi kypsennysaikaa.
• Pidä kansi päällä kypsentämisen aikana.
• Jos käytät ruokaohjeita, joita ei ole kirjoitettu haudutuskeitintä varten, lisää vähemmän vettä.
• Muista, että nesteet eivät haihdu kuiviin kuten perinteisessä ruoanlaitossa. Nestemäärä on yleensä
suurempi kypsentämisen lopussa kuin alussa.
• Tämä on “yksivaiheista” ruoanlaittoa: useimmat ruokaohjeen vaiheet voidaan jättää pois. Lisää
ainekset kerralla kivikeraamiseen keitinastiaan, lisää neste lopuksi ja kypsennä 8–10 tuntia.
RUOKAOHJEIDEN SOVELTAMINEN