
Tehosekoittimen moottori pyörittää terää suurella nopeudella, jolla varmistetaan perusteellinen
sekoittuminen. Tästä syystä on tärkeää, että ennen laitteen käynnistämistä se asetetaan
aina tasaiselle ja kuivalle alustalle. Samoin on varmistuttava, että kulho on oikealla tavalla
kiristetty moottoriosaan, koska muussa tapauksessa laite ei käynnisty.
Tehosekoitinta saa käyttää jatkuvasti korkeintaan 60 sekuntia, jonka jälkeen on pidettävä 5
minuutin tauko.
Jotta kulhoa ei täytetä liikaa, on ainesten määrä rajoitettava noin yhteen litraan. Kulhossa
oleva mitta-asteikko toimii ohjeena. Ennen käynnistystä on kulho suljettava kannella ja
kanteen asetettava tulppa. Sen jälkeen on tarkistettava, että tehosekoittimen käynnistyskytkin
on 0-asennossa, jonka jälkeen pistotulppa liitetään pistorasiaan. Käynnistyskytkin asetetaan
haluttuun asentoon joidenkin sekuntien ajaksi. Tehosekoittimen kulhon ainutlaatuinen
menetelmä takaa täydellisen tuloksen ohjaamalla aineksia kaiken aikaa alas terää kohti.
Tämän jälkeen käynnistyskytkin kierretään takaisin 0-asentoon ja tarkistetaan sekoitustulos.
Sekoittuminen tapahtuu melkoisen nopeasti, joten ei tule sekoittaa liian pitkään.
Lyhyiden sekoitusaikojen yhteydessä käytetään ”Pulse”-asentoa (pitoasento). Kytkintä on
pidettävä käsin tässä asennossa, jotta tehosekoitin toimisi. Heti kun kytkin vapautetaan,
tehosekoitin pysähtyy. ”Pulse”-asennon käytöllä vältetään liian pitkät sekoitusajat. Kulhon
täyttämistä hyvin kuumalla tai kiehuvalla aineksella tulee välttää.
Kuuman nesteen sekoitus
Tehosekoittimeen kaadettavan nesteen lämpötila ei saa ylittää 75 °C:een lämpötilaa.
Sekoitettaessa kuumia keittoja tai kastikkeita saattaa kulhoon kertyä painetta ja vaarana on,
että kansi ponnahtaa pois paikaltaan ja kuumaa nestettä roiskuu kulhosta. Tällaisen tilanteen
syntyminen estetään seuraavalla tavalla:
1.
Kulho täytetään enintään puolilleen halutuilla aineksilla (kuten esimerkiksi vihanneksilla
ja juureksilla).
2.
Tehosekoitin käynnistetään joko 1- tai 2-asennolla (ei Pulse), ja tämän jälkeen kaadetaan
hitaasti kuuma neste (kuuma lihaliemi, kerma tai vastaava) kannessa olevan aukon läpi.
Tätä tehtäessä tehosekoitinta ei sammuteta. Mikäli tehosekoitin sammutetaan, kun kulhossa
on kuumaa nestettä ja käynnistetään uudelleen, niin moottorin korkean kierrosluvun takia
syntyy kulhoon painetta, jonka seurauksena kansi saattaa ponnahtaa pois paikaltaan.
Jos tehosekoitin kuitenkin on sammutettu ja se on käynnistettävä uudelleen kun siinä
on kuumaa nestettä, niin kantta painetaan pyyhkeellä, uunikintaalla tai vastaavalla ja
samanaikaisesti on varottava kuuman nesteen roiskumista.
Pelkkää kuumaa vettä ei tule sekoittaa, koska tällöin paine kulhossa nousee liian suureksi.
Tärkeää!
Mikäli sekoitetaan pakastettuja aineksia (kuten hedelmiä, marjoja ja vihanneksia) on se
tehtävä välittömästi sen jälkeen kun ainekset on pantu kulhoon, muussa tapauksessa ne
ehtivät jäätyä kiinteäksi möykyksi, joka saattaa estää terän toiminnan. Kulhoon laitetaan pari
ruokalusikallista vettä ennen laitteen käynnistämistä.
Mikäli sekoituksen aikana on tarve lisätä aineksia, niin se tehdään sammuttamalla tehosekoitin
ennen kuin tulppa tai koko kansi otetaan pois paikaltaan. On myös varmistettava, että sekoitettavat
ainekset eivät ole koostumukseltaan liian paksuja tai liian kuivia tai kovia moottorin sekoitettavaksi.
25
Содержание 6647
Страница 1: ...Type 6647 Kitchen 8 1 MJUSFT TQFFE 1PXFSGVM 1VMTF DF DSVTI power blend blender...
Страница 38: ......
Страница 39: ......
Страница 40: ...DK LB 6647 0309...