– 11
Jotta täyttömäärä "MAX" ei ylity puhdasvesisäiliös-
sä, on vettä täytettäessä jätettävä vielä tilaa puh-
distus- ja hoitoaineiden määrälle.
Häiriöillä on usein yksinkertainen syy, jonka voit itse
korjata seuraavan ohjeen avulla. Epäselvissä tapauk-
sissa tai häiriöissä, jotka eivät ole tässä mainittuja,
käänny valtuutetun asiakaspalvelun puoleen.
Suodatinpanosta ei ole asetettu paikalleen.
Kuva
Poista puhtaan veden säiliö ja aseta suodatin-
panos paikalleen siten, että nasta jää ylös.
Suodatinpanos on asetettu paikalleen väärinpäin.
Poista suodatinpanos ja aseta suodatinpanos pai-
kalleen siten, että nasta jää ylös.
Imuletku on likakerrostumien tukkima.
Poista imuletkut varovasti imupäästä ja peruslait-
teesta.
Aseta imuletkut 10 - 20 minuutiksi kylmään veteen.
Puhdista imuletkut jollain tylpällä esineellä ja/tai
juoksevalla vedellä.
Vesisäiliössä ei ole vettä.
Lisää vettä
Puhtaan veden säiliö ei ole oikein paikallaan laitteessa.
Aseta puhdasvesisäiliö siten, että se on tiukasti
kiinni laitteessa.
Puhdistustelat puuttuvat tai niitä ei ole oikein asetettu.
Kuva
Aseta puhdistustelat paikoilleen tai kierrä ne vas-
teeseen saakka telanpitimeen sisään.
Puhdistustelat ovat likaantuneet tai kuluneet.
Puhdista puhdistustelat.
tai
Vaihda puhdistustelat.
Telat juuttuvat.
Kuva
Poista telat ja tarkasta, onko jokin esine tai virtajoh-
to juuttunut teloihin.
Telat ovat liian kuivat.
Kostuta telat tai kostuta laite 200 ml:llä vettä pysä-
köintiasemassa.
Imupäässä on osia (esim. kiviä tai sirpaleita).
Kuva
Poista imupään suojus ja puhdista imupää.
Katso luku "Imupään puhdistus".
Imukanavat ja imupään raot ovat tukossa.
Kuva
Poista imupään suojus ja puhdista imupää.
Katso luku "Imupään puhdistus".
Likavesisäiliö on liian täynnä.
Kuva
-
Kuva
Tyhjennä likavesisäiliö välittömästi.
Katso luku "Likavesisäiliön puhdistus".
Likavesisäiliö ei ole oikein kiinni laitteessa.
Tarkasta, onko kansi tiukasti kiinni likavesisäiliös-
sä.
Katso luku "Likavesisäiliön puhdistus".
Erotin on tukossa.
Poista likavesisäiliön kansi ja puhdista erotin.
Katso luku "Likavesisäiliön puhdistus".
Likavesisäiliön erottimen suodatinverkko on vaurioitu-
nut puhdistuksen yhteydessä.
Vaihda uusi erotin.
Puhdistus- tai hoitoaineet eivät sovellu laitteelle tai niitä
on annosteltu väärin.
Käytä valmistajan suosittelemia puhdistus- ja hoi-
toaineita.
Katso luku "Puhdistus- ja hoitoaineet".
Noudata valmistajan annosteluohjeita.
Telojen alkukostutusta ei tehty tai se kesti liian vähän ai-
kaa, minkä vuoksi telat eivät ole täysin kosteat (telat
puhdistavat siksi vain osittain).
Kuva
Kostuta telat kokonaan.
HUOMIO
Älä irrota kädensijaa enää peruslaitteesta sen kokoami-
sen jälkeen.
Kädensijan saa irrottaa peruslaitteesta vain, jos laite lä-
hetetään huoltoon.
Kuva
Katso käyttöohjeen lopussa oleva kuva
Aseta ruuvitaltta 90 asteen kulmassa kädensijan
takana olevaan pieneen aukkoon ja irrota kädensi-
ja.
HUOMIO
Varmista, että peruslaitteen ja kädensijan välinen liitos-
kaapeli ei vaurioidu.
Oikeus teknisiin muutoksiin pidätetään!
Häiriöapu
Telojen kostuttaminen raikasvedellä
puutteellista
Laite ei ime likaa
Telat eivät pyöri
Kova tärisevä ääni päällekytkettäessä
Kolisevaa ääntä imupäästä
Imuteho laskee
Laitteesta valuu likavettä
Laite jättää jälkiä lattiaan
Kädensijan irrottaminen peruslaitteesta
Tekniset tiedot
Sähköliitäntä
Jännite
220–240 V
1~50-60 Hz
Suojausluokka
IPX4
Kotelointiluokka
II
Suoritustiedot
Ottoteho
460 W
Telakierroksia minuutissa
500 kierr./min
Täyttömäärä
Raikasvesisäiliö
400 ml
Puhdistusasema
200 ml
Mitat
Johdon pituus
7,0 m
Paino (ilman puhdistusnesteitä)
5,0 kg
Pituus
320 mm
Leveys
270 mm
Korkeus
1220 mm
91
FI
Summary of Contents for FC 5 Premium
Page 2: ...2...
Page 3: ...3...
Page 4: ...4...
Page 93: ...6 IEC 60364 FI 3x1 mm 93 EL...
Page 94: ...7 94 EL...
Page 95: ...8 0 C 95 EL...
Page 97: ...10 n Off MAX MAX n Off n Off 97 EL...
Page 98: ...11 n Off 200 ml K RCHER n Off 30 60 n Off n Off 60 C n Off 98 EL...
Page 99: ...12 n Off K RCHER MAX 10 20 200 ml 99 EL...
Page 110: ...6 110 RU...
Page 111: ...7 IEC 60364 FI 3x1 111 RU...
Page 112: ...8 112 RU...
Page 113: ...9 0 C K RCHER MAX 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 RM 536 113 RU...
Page 114: ...10 250 60 50 5 MAX MAX 114 RU...
Page 115: ...11 200 K RCHER 30 60 115 RU...
Page 116: ...12 60 C MAX 10 20 116 RU...
Page 117: ...13 200 90 220 240 V 1 50 60 Hz IPX4 II 460 500 400 200 7 0 5 0 320 270 1220 117 RU...
Page 183: ...6 IEC 60364 3x1 183 BG...
Page 184: ...7 184 BG...
Page 185: ...8 0 C 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 RM 536 185 BG...
Page 186: ...9 K RCHER MAX 250 ml 60 50 ml 5 MAX 186 BG...
Page 187: ...10 MAX 200 ml K RCHER 30 60 187 BG...
Page 188: ...11 60 C K RCHER 188 BG...
Page 189: ...12 MAX 10 20 200 ml 90 189 BG...
Page 190: ...13 220 240 V 1 50 60 Hz IPX4 II 460 W 500 U min 400 200 7 0 5 0 320 270 1220 190 BG...
Page 215: ...6 IEC 60364 F 3x1 215 UK...
Page 216: ...7 216 UK...
Page 217: ...8 0 C 217 UK...
Page 218: ...9 K RCHER MAX 250 60 50 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 RM 536 218 UK...
Page 219: ...10 MAX MAX 219 UK...
Page 220: ...11 200 K RCHER 30 60 60 C 220 UK...
Page 221: ...12 MAX 10 20 200 221 UK...
Page 222: ...13 90 220 240 V 1 50 60 Hz IPX4 II 460 500 400 200 7 0 5 0 320 270 1220 222 UK...
Page 224: ...6 IEC 60364 FI 224 KK...
Page 225: ...7 3x1 225 KK...
Page 226: ...8 226 KK...
Page 227: ...9 0 C K RCHER MAX 250 60 50 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 RM 536 227 KK...
Page 228: ...10 MAX MAX 228 KK...
Page 229: ...11 200 K RCHER 30 60 60 C 229 KK...
Page 230: ...12 K RCHER MAX 10 20 200 230 KK...
Page 231: ...13 90 220 240 V 1 50 60 Hz IPX4 II 460 500 400 200 7 0 5 0 320 270 1220 231 KK...
Page 233: ...11 MAX 10 20 233 AR...
Page 234: ...10 200 ON OFF 30 60 60 234 AR...
Page 235: ...9 MAX 235 AR...
Page 236: ...8 MAX 250 60 50 5 ON OFF MAX 236 AR...
Page 237: ...7 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 RM 536 237 AR...
Page 238: ...6 IEC 60364 FI 3x1 238 AR...
Page 240: ......
Page 241: ......