39
Suomi
YLEISIÄ HUOMAUTUKSIA KÄYTÖSTÄ
1. Käytä työkalua turvallisesti vain sille tarkoitetulla
tavalla.
Älä käytä työkalua muihin kuin näissä käyttöohjeissa
mainittuihin tarkoituksiin.
2. Käsittele työkalua oikein, jotta sen käyttö olisi
turvallista.
Noudata näissä käyttöohjeissa annettuja ohjeita
ja käsittele työkalua oikein, jotta sen käyttö olisi
turvallista. Älä koskaan anna laitetta lasten tai sellaisten
henkilöiden käyttöön, jotka eivät osaa käyttää sitä
oikein.
3. Varmista työskentelyalueen turvallisuus.
Pidä asiaankuulumattomat henkilöt poissa
työskentelyalueelta. Varsinkin lapset on pidettävä
poissa.
4. Pidä osat omilla paikoillaan.
Älä irrota kansia tai ruuveja. Pidä ne aina paikallaan,
sillä niillä on oma tarkoituksensa. Älä myöskään
koskaan muuta työkalun rakennetta, sillä se on erittäin
vaarallista. Äläkä koskaan käytä sellaista työkalua,
jonka rakennetta on muutettu.
5. Tarkista työkalu ennen sen käyttöä.
Ennen kuin alat käyttää työkalua, varmista, että mikään
osa ei ole rikki, että kaikki ruuvit on kiristetty tiukasti ja
että mikään osa ei puutu eikä ole ruostunut.
6. Ylikuormitus saattaa aiheuttaa onnettomuuden.
Älä ylikuormita työkalua tai niiden osia.
Ylikuormittaminen vahingoittaa työkalua ja on sinänsä
vaarallista.
7. Lopeta käyttö heti, jos jotakin tavallisesta
poikkeavaa ilmenee.
Lopeta käyttö välittömästi, jos havaitset jotakin
tavallisesta poikkeavaa tai jos työkalu ei toimi oikein;
tarkastuta ja korjauta työkalu.
8. Käsittele työkalua huolellisesti.
Jos pudotat työkalun tai kolhit sitä, ulkopinta saattaa
vahingoittua ja syntyä halkeamia tai muunlaisia
vaurioita, joten käsittele sitä siis erittäin huolellisesti.
Älä naarmuta tai kaiverra mitään työkalun pintaan.
Työkalun sisällä on korkeapaineilmaa, joten pinnalla
olevat halkeamat ovat vaarallisia. Älä koskaan
käytä työkalua, jos siihen on tullut halkeama ja jos
halkeamasta tulee ilmaa.
9. Huolla työkalua hyvin, jotta sen käyttöikä pysyisi
pitkänä.
Pidä työkalusta aina hyvää huoltoa ja pidä se aina
puhtaana.
10. Säännöllisin välein tapahtuva tarkastus on erittäin
tärkeää turvallisuuden kannalta.
Tarkasta työkalu säännöllisin välein, jotta sen käyttö
olisi aina turvallista ja tehokasta.
11.
Neuvottele valtuutetussa huoltamossa
mahdollisesti tarpeellisista korjauksista ja
vaihdettavista osista.
Varmista, että työkalua huoltaa aina valtuutettu huoltaja
ja että vaihdossa käytetään vain aitoja vaihto-osia.
12. Säilytä työkalu oikein.
Kun työkalua ei käytetä, se tulee säilyttää kuivassa
paikassa poissa lasten ulottuvilta. Pane työkaluun 5-10
tippaa öljyä letkuliitoksesta, jotta se saadaan suojattua
ruostumiselta.
13.
Näissä käyttöohjeissa oleva osakaavio on
tarkoitettu vain valtuutettua huoltamoa varten.
HUOMAUTUKSIA NAULAIMEN KÄYTÖSTÄ
1. Oikea käyttö takaa turvallisuuden
Tämä työkalu on suunniteltu naulojen kiinnittämiseen
puuhun tai samanlaiseen materiaaliin. Käytä työkalua
vain sille suunnitellulla tavalla.
2. Varmista, että paine on teknisissä tiedoissa
mainitun ilmanpaineen rajoissa.
Paineilmakäyttöisiä naulaimia voidaan yhdistää vain
paineilmaputkiin, joissa sallittu maksimipaine voi
ylittyä korkeintaan 10%:lla. Tämä voidaan saavuttaa
esimerkiksi alavirtausturvaventtiilin sisältävällä
paineenvähennysventtiilillä.
(Mallille NR90AD(S1)/NR90AE(S1), 110% nimellisestä
sallitusta maksimipaineesta on 9.1 baaria = 130 psi)
Paineilmakäyttöisiä naulaimia tulee käyttää
vain alhaisimmalla mahdollisella käsillä olevaan
työprosessiin vaadittavalla ilmanpaineella, jotta
estettäisiin tarpeettoman korkeat melutasot, lisääntynyt
kuluminen ja tuloksena syntyvät viat.
3.
Älä koskaan käytä työkalua muilla
korkeapainekaasuilla kuin paineilmalla.
Älä koskaan käytä hiilidioksidia, happea tai muuta
kaasua painesäiliöistä.
4. Varo palamaan syttymistä ja räjähdystä.
Naulauksen aikana saattaa syntyä kipinöitä, joten on
vaarallista käyttää työkalua lakan, maalin, bensiinin,
tinnerin, polttoaineen, kaasun, liiman tai muiden helposti
syttyvien tai räjähtävien aineiden läheisyydessä. Tätä
työkalua ei siis missään olosuhteissa saa käyttää
tällaisten aineiden läheisyydessä.
5. Käytä aina silmäsuojaa (suojalaseja).
Kun käytät työkalua, käytä aina silmäsuojaa ja varmista,
että lähellä olevat henkilöt käyttävät sitä myös.
Virheellisesti kiinnitettyjen naulojen palaset saattavat
singota silmiin ja ovat täten erittäin vaarallisia näölle.
Silmäsuojia voidaan hankkia mistä tahansa alan
liikkeestä. Silmäsuojaa on pidettävä aina tätä työkalua
käytettäessä. Käytä joko silmäsuojaa tai suurta suojaa
omien silmälasien päällä.
Työnantajan olisi ehdottomasti säädettävä silmäsuojan
käyttö pakolliseksi.
6. Suojaa korvasi ja pääsi.
Käytä nauloja kiinnittäessäsi korva- ja pääsuojaa.
Tilanteesta riippuen on varmistettava, että myös
ympärillä olevat henkilöt käyttävät niitä.
7. Ota huomioon lähistöllä työskentelevät.
On erittäin vaarallista, jos virheellisesti kiinnitetyt
naulat sinkoilevat ja osuvat lähistöllä oleviin. Ota siis
huomioon lähistöllä työskentelevien turvallisuus, kun
käytät tätä työkalua. Varmista, että naulan poistoaukon
läheisyydessä ole ketään.
8. Älä koskaan kohdista naulan poistoaukkoa
kehenkään.
On aina oletettava, että työkalussa on nauloja. Jos
naulojen poistoaukko suunnataan muihin henkilöihin
päin, vakava onnettomuus saattaa olla seurauksena,
jos työkalu tyhjennetään vahingossa. Kun liität tai irrotat
letkua ja asetat nauloja ym. varmista, että naulojen
poistoaukko ei ole suunnattu ketään (itsesi mukaan
lukien) kohti. Vaikka nauloja ei olisikaan ladattu, on
vaarallista tyhjentää kone, jos se on suunnattu muita
kohti. Konetta on aina käsiteltävä varoen.
9. Tarkasta painovipu ennen työkalun käyttöä.
Ennen kuin alat käyttää työkalua, varmista aina, että
painovipu ja venttiili toimivat oikein. Kun nauloja ei ole
liitetty työkaluun, liitä letku ja varmista seuraavat seikat.
Jos toimintaääntä kuuluu, se on merkki viasta, joten älä
käytä työkalua ennen kuin se on tarkastettu ja korjattu.
(Alkuperäisten ohjeiden käännös)
0000Book̲NR90AD(S1).indb 39
0000Book̲NR90AD(S1).indb 39
2017/12/18 18:16:04
2017/12/18 18:16:04