VAROITUS!
Käyttäkää konetilan tuuletinta vähintään neljä minuuttia ennen koneen käynnistämistä.
Tuulettamalla poistetaan bensiinihöyryt moottoritilasta ja estetään mahdollinen palovaara.
10. Vakavuus
12
Bella-veneissä on pyritty hyvään vakavuuteen sijoittamalla suuret painot alas ja pitämällä avotila ja
muut kannella olevat kaukalot suhteellisen pieninä. Muistakaa kuitenkin, että suuret murtuvat aallot
ovat aina vakava vaara vakavuudelle.
Huomatkaa, että veneenne vakavuus heikkenee minkä tahansa korkealle lisätyn painon
vaikutuksesta. Kaikki muutokset massojen sijoittelussa (esimerkiksi tutkan, koneen vaihto jne.) voivat
vaikuttaa huomattavasti veneenne vakavuuteen, trimmiin ja suorituskykyyn. Ottakaa yhteys
jälleenmyyjäänne, jos suunnittelette tällaisia muutoksia.
Pilssissä olevan veden määrä tulee pitää minimissä. Kovassa kelissä luukut, lokerot, ikkunat, aukot ja
ovet tulee pitää suljettuina vedellä täyttymisen riskin minimoimiseksi.
Ottakaa huomioon, että vakavuus voi heiketä hinattaessa tai nostettaessa painavia esineitä taavettien
tai puomin avulla.
Varmistakaa myös, että konetilan tuuletuskanavat ovat avoinna ja vapaina roskista yms.
Koneen käynnistyttyä varmistukaa jäähdytysveden asianmukaisesta virtauksesta.
Ennen tankkauksen aloittamista sammuttakaa moottori. Tupakointi tai muu tulen käsittely on
ehdottomasti kielletty tankkauksen aikana. Älkää käyttäkö kytkimiä tai laitteita, jotka voivat aiheuttaa
kipinöitä.
Kun tankkaatte huoltoasemalla, älkää käyttäkö muovisuppiloa, joka estää täyttöpistoolin ja täyttöhelan
välisen staattisen jännitteen purkautumisen. Tankin täytön jälkeen tarkistakaa, ettei polttoainetta ole
vuotanut pilssiin tai moottoritilaan. Poistakaa mahdollisesti ylivuotanut polttoaine ja puhdistakaa tila
kaikista polttoainejäänteistä.
Älkää pitäkö varakanistereita tuulettamattomissa tiloissa tai irrallaan tai mitään bensiiniä sisältäviä
varusteita tiloissa, joita ei ole siihen tarkoitettu.
Älkää säilyttäkö konetilassa mitään irrallisia tavaroita, jotka voisivat siirtyessään koskettaa kuumia
koneenosia tai vahingoittaa polttoaineputkia tai -letkuja. Tarkastakaa vuosittain, ettei
polttoaineletkuissa ole läpivientien kohdalla kulumia.
11. Tulipalon tai räjähdysvaaran ehkäiseminen
11.1
Moottorit
11.2 Muut polttoainetta käyttävät laitteet
Tutustukaa tarkoin kaikkiin veneessä oleviin laitteisiin. Laitteiden käyttöohjeet ovat samassa
pakkauksessa omistajan käsikirjan kanssa.
Varmistakaa riittävä ilmastointi tukehtumisvaaran välttämiseksi.
F
IN
Summary of Contents for 620 HT
Page 1: ...FIN SWE NOR ENG B12 V 3 0 620 DC ...
Page 19: ...15 VAARA 13 4 Hiilimonoksidivaara 13 Oikea käyttö muut suositukset ja ohjeet FIN FIN ...
Page 27: ...Omistajan käsikirja Tekninen osio ...
Page 38: ......
Page 39: ......
Page 40: ...B12 V 3 0 SWE 620 DC ...
Page 41: ... Bella Veneet Oy We reserve the right to make changes without prior notice V 3 0 ...
Page 58: ...15 13 Korrekt användning andra rekommendationer och riktlinjer 13 4 Kolmonoxidrisk FARA SWE ...
Page 66: ...Ägarens handbok Tekniskt avsnitt Ägarens handbok Teknisk del ...
Page 77: ......
Page 78: ......
Page 79: ...A3 V 2 7 1 NOR B12 V 3 0 620 DC ...
Page 97: ...15 13 Riktig bruk andre anbefalinger og retningslinjer 13 4 Fare for karbonmonoksid FARE NOR ...
Page 105: ...eierens brukerhåndbok Teknisk del ...
Page 116: ......
Page 117: ......
Page 118: ...A3 V 2 7 1 ENG B12 V 3 0 620 DC ...
Page 136: ...13 Proper use other recommendations and guidelines 15 13 4 Carbon monoxide hazard DANGER ENG ...
Page 144: ...Owners handbook Technical part ...
Page 155: ......