6. Veneen hinaus
5. Veneen kiinnittäminen laituriin
6
6. Veneen hinaus
Esimerkkejä veneen kiinnitystavoista.
Kun rantaudutaan tai kiinnitytään laituriin, on vene kiinnitettävä kunnolla. Perussääntö on, että vene on
aina kiinnitettävä niin, että se kestää kovaa tuulta ja aallokkoa. Venettä ei koskaan kiinnitetä
väliaikaisesti, ellei miehistö ole lähellä. Silloinkin tulee ottaa huomioon veneen mahdollisesti muille
veneille aiheuttama haitta, sekä esimerkiksi ohi ajavien veneiden aallokko. Venettä ei voi kiinnittää
laituriin liikkumattomaksi. Köysien on oltava riittävän pitkät ja mahdollisimman vaakatasossa.
Tällöin vene voi nousta ja keinua ilman, että se liikkuu vaakatasossa. Kiinnitysköysiä tarvitaan kaksi
keulaan ja kaksi perään. Keulaköysissä on hyvä olla kumijoustimet, peräköysien on oltava noin
veneen mittaisia. Köyden kiinnittämiseen voi käyttää sopivaa solmua, mutta nykyään monissa
köysissä on valmiina kiinnityshaka. Köyden kulumista hakojen hankauskohdissa tulee seurata.
6. Veneen hinaus
Kun hinaatte toista venettä, käyttäkää riittävän vahvaa kelluvaa hinausköyttä.
Aloittakaa hinaus varovasti, välttäkää nykäyksiä, älkää ylikuormittako konetta. Sovittakaa köyden
pituus siten, että veneen ohjattavuus säilyy kohtuullisena joka tilanteessa. Veneen vakaus voi heiketä
hinauksessa. Omistajan tulee myös harkita, mitkä toimenpiteet ovat tarpeellisia varmistettaessa
hinausköyden kiinnitystä.
VAROITUS!
Hinausköysi on suuren jännityksen alainen. Jos köysi katkeaa, saattaa
katkenneella päällä olla vaarallinen nopeus. Älkää oleskelko köyden
jatkeen kohdalla.
Kun hinaat tai olet hinattavana, käytä aina pientä nopeutta. Jos on kyse
uppoumarunkoisesta veneestä, älä koskaan ylitä hinauksessa runkonopeutta.
HUOM!
Hinausköysi tulee aina kiinnittää niin, että se on irrotettavissa kuormitettuna
(kiinnitys pollariin ilman solmuja tai lukkoa).
HUOM!
F
IN
F
IN
Содержание 600 DC
Страница 1: ...FIN SWE NOR ENG F8 V 3 0 600 DC...
Страница 19: ...15 VAARA 13 4 Hiilimonoksidivaara 13 Oikea k ytt muut suositukset ja ohjeet FIN FIN...
Страница 27: ...Omistajan k sikirja Tekninen osio...
Страница 38: ......
Страница 39: ......
Страница 40: ......
Страница 41: ...F8 V 3 0 600 DC...
Страница 42: ...Bella Veneet Oy We reserve the right to make changes without prior notice V 3 0...
Страница 59: ...15 13 Korrekt anv ndning andra rekommendationer och riktlinjer 13 4 Kolmonoxidrisk FARA SWE...
Страница 67: ...garens handbok Tekniskt avsnitt garens handbok Teknisk del...
Страница 78: ......
Страница 79: ......
Страница 80: ......
Страница 81: ...A3 V 2 7 1 NOR F8 V 3 0 600 DC...
Страница 99: ...15 13 Riktig bruk andre anbefalinger og retningslinjer 13 4 Fare for karbonmonoksid FARE NOR...
Страница 107: ...eierens brukerh ndbok Teknisk del...
Страница 118: ......
Страница 119: ......
Страница 120: ......
Страница 121: ...A3 V 2 7 1 ENG F8 V 3 0 600 DC...
Страница 139: ...13 Proper use other recommendations and guidelines 15 13 4 Carbon monoxide hazard DANGER ENG...
Страница 147: ...Owners handbook Technical part...
Страница 158: ......
Страница 159: ......