24 tunnin aikana pakastettavien
tuoreiden elintarvikkeiden
enimmäismäärä on merkitty arvokilpeen
(sijaitsee laitteen sisäpuolella).
6.4 Pakasteiden säilytys
Kun käynnistät laitteen ensimmäistä
kertaa tai pitkän käyttämättömän jakson
jälkeen, ja ennen tuotteiden asettamista
laitteen lokeroon, anna laitteen toimia
vähintään 3 tuntia siten, että Extra
Freeze -toiminto on päällä.
Kun käynnistät laitteen ensimmäistä
kertaa tai pitkän käyttämättömän jakson
jälkeen, anna laitteen toimia vähintään 3
tunnin ajan ennen tuotteiden asettamista
laitteen lokeroon.
Pakastimen vetolaatikot varmistavat, että
hakemasi elintarvikepakkaus löytyy
nopeasti ja vaivattomasti. Jos pakastat
suuren määrän elintarvikkeita, poista
kaikki vetolaatikot alavetolaatikkoa
lukuun ottamatta, jonka on oltava
paikallaan, jotta ilmankierto toimii
asianmukaisesti.
Säilytä elintarvikkeita vähintään 15 mm:n
etäisyydellä ovesta.
HUOMIO!
Jos pakastin sulaa
vahingossa esimerkiksi
sähkökatkon vuoksi, kun
sähkövirta on ollut poikki
pitempään kuin arvokilvessä
(kohdassa Käyttöönottoaika)
mainitun ajan, sulaneet
elintarvikkeet on käytettävä
nopeasti tai valmistettava
ruoaksi ja sitten
jäähdytettävä, minkä jälkeen
ne voidaan pakastaa
uudelleen.
6.5 Sulattaminen
Riippuen siitä, kuinka paljon aikaa on
käytettävissä, syväpakasteet tai
pakasteet voidaan sulattaa jääkaapissa
tai huoneen lämpötilassa ennen käyttöä.
Pieniä paloja voidaan ryhtyä
kypsentämään jäisinäkin suoraan
pakastimesta: tässä tpauksessa
kypsennys kestää kauemmin.
6.6 Jääkuutiotarjotin
Laitteen mukana toimitetaan yksi tai
useampi jääkuutiotarjotin jääkuutioiden
valmistamiseen.
Älä käytä metallisia välineitä
irrottaaksesi
jääkuutiotarjottimia .
1. Täytä jääpalatarjottimet vedellä.
2. Aseta ne .
7. VIHJEITÄ JA NEUVOJA
7.1 Energiansäästövinkkejä
• Laitteen sisäinen kokoonpano on se,
joka takaa parhaan energiankäytön
tehokkuuden.
• Älä avaa ovea usein tai jätä ovea auki
pidempään kuin on tarpeen.
• Mitä alhaisempi lämpötila-asetus, sitä
suurempi on energiankulutus.
• Varmista hyvä ilmanvaihto. Älä peitä
ilmanvaihtosäleikköjä tai reikiä.
• Varmista, että laitteen sisällä olevat
elintarvikkeet mahdollistavat
ilmankierron laitteen takaosassa
olevien sitä tarkoitusta varten olevien
reikien kautta.
www.electrolux.com
54
Содержание LUT9ME28W4
Страница 103: ......