FIN
- 107 -
3. Määräysten mukainen käyttö
Hankkimasi laite on tarkoitettu pumppaamaan
vettä, jonka lämpötila on korkeintaan 35° C.
Laitetta ei saa käyttää muiden nesteiden pump-
paamiseen, ei varsinkaan moottoreiden polttoain-
eiden, puhdistusaineiden ja muiden kemiallisten
tuotteiden käsittelyyn!
Laitetta voidaan käyttää kaikissa paikoissa,
joissa vettä täytyy siirtää paikasta toiseen, esim.
kotitaloudessa, puutarhassa ja monissa muissa
kohteissa. Sitä ei saa käyttää uima-altaiden täyt-
tämiseen tai tyhjentämiseen!
Jos laitetta käytetään luonnonvesistöissä, joissa
on liejuinen pohja, aseta laite hieman korkeam-
malle, esim. tiilien päälle.
Laitetta ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön, esim.
lammikon kiertopumppuna. Laitteen odotettavissa
oleva kestoikä lyhenee tällöin selvästi, koska lai-
tetta ei ole suunniteltu jatkuvaa rasitusta varten.
Laitetta saa käyttää ainoastaan sille määrättyyn
tarkoitukseen. Kaikkinainen tämän ylittävä käyt-
tö katsotaan määräysten vastaiseksi. Laitteen
omistaja/käyttäjä eikä suinkaan sen valmistaja on
vastuussa kaikista tästä aiheutuvista vahingoista
tai loukkaantumisista.
Ole hyvä ja ota huomioon, että laitteitamme ei ole
suunniteltu käytettäväksi pienteollisuus-, käsity-
öläis- tai teollisuustarkoituksiin. Emme hyväksy
mitään takuuvaateita, jos laitetta käytetään pien-
teollisuus-, käsityöläis- tai teollisuustyöpaikoilla
tai näihin verrattavissa olevissa toimissa.
Voiteluöljyn/voiteluaineen vuotamisesta saattaa
aiheutua veden likaantuminen.
4. Tekniset tiedot
Verkkoliitäntä ................................. 230 V ~ 50 Hz
Virranottomäärä ................................... 350 wattia
Nostomäärä enint. ....................................8000 l/h
Nostokorkeus enint. .................................... 7,5 m
Upotussyvyys enint. ....................................... 7 m
Veden lämpötila enint. .................................. 35°C
Letkuliitäntä............n. 47,8 mm (1½
″
) sisäkierteet
Vieraat esineet enint.: ....................... puhdas vesi
Kytkentäpisteen korkeus: PÄÄLLE .enint. n. 50 cm
Kytkentäpisteen korkeus: POIS ..........väh. n. 5 cm
Suojalaji: ......................................................IPX8
5. Ennen käyttöönottoa
Tarkistakaa ennen käyttöönottoa, että tyyppikilven
tiedot täsmäävät verkkotietojen kanssa.
5.1 Asennus
Laitteen asennus tehdään joko:
•
kiinteästi kiinteällä putkijohdolla tai
•
kiinteästi joustavalla letkujohdolla
Viite:
Selvitä ennen pumpun käyttöä, onko sen
asennuksessa huomioitava mahdolliset erikois-
määräykset!
Jos esim. virtakatko, likaantuminen tai viallinen
tiiviste saattavat aiheuttaa esinevahinkoja, täytyy
asentaa lisäsuojatoimia.
Näihin suojatoimiin sisältyvät esimerkiksi:
rinnakkain käyvät pumput erikseen varmistetuissa
virtapiireissä, kosteudenilmaisimet sammuttamis-
ta varten, ja muut tämänkaltaiset turvallisuusva-
rusteet.
Epäselvissä tapauksissa pyydä ehdottomasti put-
kialan asentajan neuvoa.
Suurin nostomäärä saavutetaan ainoastaan
johdon suurimmalla mahdollisella halkaisijalla,
nostomäärä alenee liitettäessä pienempiä letkuja
tai johtoja. Käytettäessä yleisletkuliitäntää (kuva
1/nro 4) tulisi sitä lyhentää kuvan 2 mukaisesti
käytettyyn liitäntään saakka, jotta nostomäärää ei
alenneta tarpeettomasti. Joustavat letkujohdot tu-
lee kiinnittää letkusinkilällä (ei kuulu toimitukseen)
yleisletkuliitäntään.
Anl_GC_SP_3580_LL_SPK7.indb 107
Anl_GC_SP_3580_LL_SPK7.indb 107
02.08.2016 11:42:04
02.08.2016 11:42:04
Содержание GC-SP 3580 LL
Страница 4: ...4 Anl_GC_SP_3580_LL_SPK7 indb 4 Anl_GC_SP_3580_LL_SPK7 indb 4 02 08 2016 11 42 00 02 08 2016 11 42 00...
Страница 114: ...RUS 114 8 Anl_GC_SP_3580_LL_SPK7 indb 114 Anl_GC_SP_3580_LL_SPK7 indb 114 02 08 2016 11 42 04 02 08 2016 11 42 04...
Страница 120: ...RUS 120 11 35 C Anl_GC_SP_3580_LL_SPK7 indb 120 Anl_GC_SP_3580_LL_SPK7 indb 120 02 08 2016 11 42 04 02 08 2016 11 42 04...
Страница 133: ...GR 133 8 Anl_GC_SP_3580_LL_SPK7 indb 133 Anl_GC_SP_3580_LL_SPK7 indb 133 02 08 2016 11 42 04 02 08 2016 11 42 04...
Страница 143: ...143 Anl_GC_SP_3580_LL_SPK7 indb 143 Anl_GC_SP_3580_LL_SPK7 indb 143 02 08 2016 11 42 05 02 08 2016 11 42 05...
Страница 144: ...144 Anl_GC_SP_3580_LL_SPK7 indb 144 Anl_GC_SP_3580_LL_SPK7 indb 144 02 08 2016 11 42 05 02 08 2016 11 42 05...
Страница 145: ...145 Anl_GC_SP_3580_LL_SPK7 indb 145 Anl_GC_SP_3580_LL_SPK7 indb 145 02 08 2016 11 42 05 02 08 2016 11 42 05...
Страница 146: ...EH 08 2016 01 Anl_GC_SP_3580_LL_SPK7 indb 146 Anl_GC_SP_3580_LL_SPK7 indb 146 02 08 2016 11 42 05 02 08 2016 11 42 05...