Voit poistaa grillauslevyyn tarttuneet ruoantähteet liottamalla levyä viiden minuutin ajan kuumassa
vedessä, johon on lisätty astianpesuainetta, tai pirskottamalla levylle sitruunamehua. Näin kuivuneet
ruoantähteet ja rasva irtoavat levystä.
7
Kuivaa grillauslevy, valuma-astia ja runko. Kokoa ne uudelleen.
Termostaatin vastakkeen on oltava täysin kuiva, ennen kuin termostaatti liitetään siihen
uudelleen. Voit kuivata vastakkeen pyyhkimällä sen sisäpuolen kuivalla liinalla. Tarvittaessa voit
ensin poistaa liian veden ravistamalla.
8
Puhdista termostaatin ulkopinta kostealla liinalla.
Vinkkejä
◗
Grillauslevy sopii lihan, kanan, kalan ja vihannesten paistamiseen. Rasva ja liemi valuvat ritilän
läpi valuma-astiaan, jolloin grillaaminen on lähes kärytöntä ja tuloksena on terveellistä,
vähärasvaista ruokaa (kuva 9).
◗
Paistolevy (vain mallissa HD4427) sopii erityisesti esimerkiksi kalan, kananmunien, pekonin,
sienien, tomaattien ja sipulien paistamiseen. Se sopii myös ruoan pitämiseen kuumana
(kuva 10).
◗
Voit käyttää pöytägrilliä myös termostaatilla ohjattuna lämpölevynä, joka pitää ruoan
automaattisesti halutun lämpöisenä. Peitä grillauslevy alumiinifoliolla siten, että folion kiiltävä
puoli on ylöspäin, ja aseta lämpötilansäädin asentoon 2 tai 3.
◗
Mureat lihapalat sopivat parhaiten grillattaviksi.
◗
Esimerkiksi pihvejä tai kyljyksiä voi mureuttaa pitämällä niitä marinadissa yön yli.
◗
Älä kääntele grillattavaa ruokaa liian usein. Kun ruoka on ruskistunut molemmilta puolilta,
sitä kannattaa grillata alemmalla lämmöllä, jotta se ei kuivu vaan kypsyy mahdollisimman
tasaisesti.
◗
Jos haluat sulattaa pakastettua ruokaa, kääri pakaste alumiinifolioon ja aseta lämpötilan säädin
asentoon 3 tai 4. Kääntele ruokaa ajoittain. Sulatusaika määräytyy ruoan painon mukaan.
◗
Kun valmistat satay-vartaita, kanaa tai porsaan- tai vasikanlihaa, kuumenna ensin liha
korkeassa lämpötilassa (asento 5). Tarvittaessa voit tämän jälkeen alentaa lämpötilaa yhden
portaan verran ja kypsentää ruoan valmiiksi.
◗
Kun valmistat satay-vartaita tai kebab-lihaa, liota bambu- tai puuvartaita vedessä, jotta ne
eivät palaisi grillauksen aikana. Älä käytä metallivartaita.
◗
Makkarankuoret halkeavat usein grillattaessa. Voit estää tämän pistelemällä makkaroihin
reikiä haarukalla.
◗
Tuore liha tuottaa paremman grillaustuloksen kuin pakastettu tai pakasteesta sulatettu liha.
Lisää lihaan suolaa vasta grillaamisen jälkeen, jotta liha pysyisi mehukkaana. Saat parhaan
tuloksen käyttämällä riittävän ohuita lihapaloja (noin 1,5 cm).
Tässä pöytägrillissä ei voi valmistaa leivitettyjä ruokia.
Ympäristöasiaa
◗
Älä hävitä vanhoja laitteita tavallisen talousjätteen mukana, vaan toimita ne valtuutettuun
kierrätyspisteeseen. Näin autat vähentämään ympäristölle aiheutuvia haittavaikutuksia
(kuva 11).
Takuu & huolto
Jos haluat lisätietoja tai laitteen suhteen on ongelmia, käy Philipsin Internet-sivuilla osoitteessa
www.philips.com
tai ota yhteys Philipsin asiakaspalveluun (puhelinnumero löytyy takuulehtisestä).
Voit myös ottaa yhteyden Philips-myyjään tai Philips Kodinkoneiden valtuuttamaan huoltoliikkeeseen
tai suoraan Philips Domestic Appliances and Personal Care BV:n huolto-osastoon.
SUOMI
44
Summary of Contents for HD4426
Page 1: ...HD4427 HD4426 ...
Page 2: ...2 ...
Page 3: ...3 ...
Page 4: ...4 ...
Page 63: ...A B C D E F G H I 1 2 B 1 2 3 63 ...
Page 64: ...64 4 5 6 7 8 B 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 ...
Page 65: ...65 ...
Page 66: ...66 ...
Page 67: ...A B C D E F G H I 1 2 B 1 2 3 4 67 ...
Page 68: ...68 5 6 7 8 B 9 10 11 12 1 2 3 4 5 6 7 8 ...
Page 69: ...69 ...
Page 70: ...A B C D E F G H I B 70 ...
Page 71: ...B 71 ...
Page 72: ... 72 ...
Page 73: ...73 ...
Page 82: ...82 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 ...
Page 83: ...83 ...