20
141215
SÄÄDIN JA LETKU
Käytä vain nestekaasua varten hyväksyttyjä säätimiä ja letkuja edellä mainituilla paineilla (katso sivu 2). Säätimen arvioitu
elinikä on 10 vuotta. On suositeltavaa, että säädin vaihdetaan 10 vuoden kuluessa valmistuspäivästä.
Vääränlaisen säätimen tai letkun käyttö on vaarallista. Tarkista aina, että sinulla on oikeat osat ennen grillin käyttöä.
Letkun tulee vastata käyttömaan asianmukaisia standardeja. Letkun pituus tulee olla enintään 1,5 metriä. Kuluneet ja
vaurioituneet letkut on vaihdettava uusiin. Varmista ettei letku ole tukkeutunut, mutkalla, tai ettei se koske mihinkään muuhun
grillin osaan kuin liitäntään.
Letku ei saa olla vääntynyt tai mutkalla, kun se liitetään kaasupulloon. Letku ei saa koskea mihinkään muuhun grillin osaan.
Aseta kaasupullo grillin taakse vasemmalle puolelle. Kaasupullo on asetettava mahdollisimman kauas laitteesta kuitenkin
siten, että letku ei kiristy liikaa.
LAITTEEN SÄILYTTÄMINEN
Laitteen säilyttäminen sisätiloissa on sallittua vain, jos kaasupullo on irrotettu ja poistettu laitteesta. Kun laitetta ei aiota
käyttää vähään aikaan, sitä tulee säilyttää kuivassa, pölyttömässä paikassa.
KAASUPULLO
Kaasupullon enimmäishalkaisija ja enimmäiskorkeus ovat 310 mm ja 500 mm kuvan 1 mukaisesti
Selitys
1: enimmäishalkaisija
2: enimmäiskorkeus
Kaasupulloa ei saa pudottaa tai käsitellä kovakouraisesti! Kun grilli ei ole käytössä, kaasupullo tulee kytkeä irti. Laita
kaasupullon suojakorkki paikalleen sen jälkeen, kun pullo on irrotettu grillistä.
Kaasupullot tulee säilyttää ulkotiloissa pystysuorassa asennossa ja lasten ulottumattomilla. Kaasupulloa ei saa säilyttää
paikassa, jossa lämpötila voi nousta yli 50 °C:n. Kaasupulloja ei saa säilyttää avotulen, kipinänlähteen tai muun
syttymislähteen lähettyvillä. EI SAA TUPAKOIDA.
Noudata varovaisuutta laittaessasi kaasupulloa paikalleen. Varmista, että kaasupulloon kytketty letku ei koske kuumaan
pintaan. Pidä kaasupullo yhdessä ja samassa paikassa käytön aikana. Älä koskaan laita varakaasupulloa samaan tilaan
käytössä olevan pullon kanssa. Älä koskaan tuki pääsyä kaasupullon sulkuventtiiliin.
Varoitus:
Sulje kaasupullo, jos haistat kaasun hajua.
Kuva 1
Summary of Contents for Pro 6
Page 1: ......
Page 2: ...4 6 5 1 3 22 8 20 12 21 19 7 16 14 15 13 11 9 10 2 23 17 18 24 2...
Page 3: ...3...
Page 4: ...4...
Page 5: ...5 45...
Page 6: ...6...
Page 7: ......
Page 8: ......
Page 9: ...9...
Page 10: ...10...
Page 11: ......
Page 13: ......
Page 19: ...12 141215...
Page 21: ...14 141215...
Page 23: ......
Page 29: ...22 141215...
Page 31: ...24 141215...
Page 33: ......
Page 41: ...34 141215...
Page 43: ......
Page 52: ......
Page 60: ......
Page 66: ...52 141215...
Page 69: ......
Page 75: ...102 141215...
Page 78: ......
Page 84: ...22 141215...
Page 85: ......
Page 87: ......
Page 93: ...82 141215...
Page 95: ...2 141215...