Pistokkaiden aloittamiseksi:
1. Leikkaa jokainen pistokas vinosti, +/- 2 cm oksan alta. Raaputa varovasti varren päästä, jotta juuren ulostulo on helpompaa. Jätä
kasviin 2 – 3 nuorta lehteä ja poista muut.
2. Laita pistokkaat ruukkuun ja laita ympärille Groroxia tai kookospäällyste valintasi mukaan. Laita paikalleen.
3. Laita järjestelmä lämpimään paikkaan. Yleensä lämpötilan tulee olla 24 – 25 °C, jotta pistokkaat lähtisivät alkuun, suhteellisen
kosteuden tulee olla 80 - 95 %.
4. Valaise kasvit hyvin joko suoralla auringonvalolla tai erikoislamppujen avulla, jotka tuottavat auringonvalon kaltaista valoa. .
Loistevalaisimet ovat parhaita. Jos käytät korkeapaineisia metallihalidi- tai natriumlamppuja, on varottava viemästä kasveja liian
lähelle, jota ne eivät pala.
5. Kun juuret ovat tulleet esiin – ja ennen kuin ne sotkeentuvat keskenään - sinun tulee siirtää pistokkaat toiseen vesiviljelyjärjestelmään
tai valitsemaasi substraattiin. Järjestelmissämme syntyneet pistokkaat ovat hyvin elinvoimaisia ja kehittyvät hyvin uudessa
ympäristössään,
Tärkeä huomautus:
1. CuttingBoardissa: juurien kasvun aikana aina siihen saakka, kun ne ovat riittävän kehittyneet uimaan liuoksessa, tulee pinta säiliössä
pitää hyvin korkealla.
2. RainForestin moottori on varustettu lämpökatkaisijalla, joka katkaisee virran, jos moottori kuumene liikaa. Se käynnistyy heti, kunnes se
on jäähtynyt tarpeeksi. Jos ongelma jatkuu, älä avaa moottoria, vaan toimita se meille. Korjaamme tai vaihdamme sen: se on takuun
alainen vuoden ostopäivästä lukien (katso leima s. p.XXX).
MITEN TEHDÄ SIIRTO ?
Siirtoa tehtäessä, erityisesti vesiviljelyjärjestelmään, jossa uudet kasvuolosuhteet ovat vieraita, kasvien tulee olla elinvoimaisia.
Siirrä mahdollisimman paljon nuoria kasveja (minimi2 lehtiparia): ne toipuvat paremmin toisin kuin vanhat kasvit, jotka eivät pidä
muutoksesta.
1. Täytä säiliösi tuoreella ravintoliuoksella ja käynnistä pumppu, jotta saat hyvin hapetetun liuoksen, kun laitat siihen uusia kasveja.
2. Jos versot ovat kasvaneet maassa tai muussa substraatissa, ennen niiden siirtoa niiden juuret on puhdistettava varovasti, huuhtele
niitä puhtaalla vedellä niin varovasti kuin voit. Voit välttää nämä toimet, jos panet kasvit alulle pistokkaina istukkaina RainForestissa
tai CuttingBoardissa, siirrä ruukut sitten yksinkertaisesti järjestelmästä toiseen. Oli miten oli aina siirtäessäsi kasveja, on varottava
vahingoittamasta juuristoa, myös sivujuuria.
3. Kun juuret ovat puhtaat:
• Jos työskentelet « Aero »- tyyppisessä järjestelmässä: laita juuret purkin keskelle (muovia tai CocoTekiä) ja täytä purkki
savirakeilla tukemaan vartta.
• Jos työskentelet « Hydro »- tyyppisessä järjestelmässä: tee substraatin keskelle aukko, laita kasvi paikoilleen, peitä se sitten
samoin kuin tekisit maassa.
jÄRjESTELMIEN TOIMINTA
WaterFarms, aquaFarms, aeroFarms, ecogroWers, DPs “HyDro”, DPs “aero”, aeroFlos
1 – Miten täyttää ja tyhjentää järjestelmät?
1. Jos käytät AquaFarms, WaterFarms tai AeroFarms- järjestelmiä riittää, että täytät säiliön, ja käynnistät pumpun. Ne
tyhjennetään suoraan astiaan tai puutarhaan. Käytä sinistä tasoletkua.
2. Jos käytät Dutch Pots « Hydro » tai « Aero »- järjestelmiä, sinun tulee täyttää ensin säiliö ja kun se on täynnä, sinun tulee
käynnistää pumppu loppujärjestelmän täyttämiseksi. Kun järjestelmä on täynnä, täytä säiliön taso. Tyhjentäessäsi
järjestelmää aloita säiliöstä ja tyhjennä siihen sitten purkkien loput ja tyhjennä se täydellisesti.
Jos käytät AeroFlota:
AeroFlos- järjestelmät varmistavat kasveillesi riittävän vesitason, mutta niissä on niin pienet säiliöt, että ne eivät ole lian painavia. On siis
tärkeää tehdä joitain varotoimia täytettäessä ja tyhjennettäessä niitä:
1. Täytä säiliösi ensin ja käynnistä sitten pumppu kammioiden täyttämiseksi.
2. Kun kammiot ovat täynnä, sinun tulee jatkaa säiliön täyttämistä aina 2/3 osaan asti, ei enempää: jos sattuu virrankatkos ja
käytät ajastinta, säiliön täytyy voida kerätä talteen ylimääräinen vesi ilman, että se vuotaa yli. .
3. T yhjentäminen: tyhjennä aluksi säiliö. Sitten otettuasi tasoputket pois sinun tulee tyhjentää kammiot säiliöön yksi kerrallaan,
jatka samalla säiliön tyhjentämistä varovasti. .
2 – Liuoksen pinta ja muutokset, kastelusykli:
Vältä liian väkeviä tai aggressiivisia ravintoliuoksia ja suosi pikemminkin tavallista kevyempää ravintoa.
Varmista ravintoliuoksesi kehitys seuraamalla säännöllisesti veden tasoa, EC - ja pH-tasoa. Lisää vettä ja lannoitetta ja säädä pH-arvo
tarpeen mukaan. kasvit voivat:
1. imeä ravinteet ja veden tasapainoisesti: täydennä tavallisella ravintoliuoksella
2. imeä enemmän vettä kuin ravinteita: lisää vettä, jonka pH-arvo on säädetty tai hyvin mietoa ravintoliuosta.
3. imeä enemmän ravinteita kuin vettä: lisää lannoiteita.
Huomio
:
1. Niin kauan kuin olet tyytyväinen kasviesi kehitykseen, ei ole tarpeen vaihtaa liuosta liian usein, se olisi turhaa haaskausta.
Vedenlaadun ja/tai kasvien terveyden mukaan noin 15 päivän välein tulee antaa liuoksen tason laskea minimitasolle
(ennen kuin pumppu alkaa ottaa ilmaa), täytä sitten puhtaalla vedellä, lisää lannoitetta ja säädä pH.
2. Vain jos vedenlaatu on huono tai vaihtelee (kuten joskus on laita kaupunkien juomaveden suhteen), ja tai kasvit kasvavat
huonosti, liuos tulee vaihtaa (joka 10 päivä). Älä heitä pois. Voit käyttää sitä (laimennettuna puhtaalla vedellä, jonka pH-
arvo on säädelty) kasvien kasteluun maassa, ne hyötyvät siitä.
3. Oli viljelyjärjestelmäsi mikä tahansa varmista, että juuret ovat aina kunnolla kastelut. Älä anna niiden koskaan kuivua. Jos
työskentelet AeroFlon kanssa, odota, että juuret ovat tarpeeksi isot liuokseen laittamista ajatellen, laske sitten tasoputket,
jotta juurten yläosa olisi ilmassa.
4. Jos käytät muuta substraattia kuin savirakeita, mukauta kastelusykli: jotkin substraatit, kuten kookoskuitu tai vuorivilla, sitovat
liikaa kosteutta, ja se voi aiheuttaa monia sairauksia. Niitä tulee kastella ajoittain. Ota meihin yhteyttä lisätietoja varten.
5. Yleensä säiliöt tulee pitää suhteellisen täynnä, näin liuos on vakaampi. Älä koskaan anna pumpun pyöriä tyhjänä (poissa
vedestä), tämä vahingoittaisi pumppua vakavasti.
6. Peitä tyhjäksi jäävät paikat purkeilla ja Groroxilla tai CocoTek- kansilla suojellaksesi ravintoliuosta valolta ja lialta.
10 -
FINNOIS