
Asennus- ja käyttöohje Wilo-Rexa CUT
153
LIITE
Suomi
taajuusmuuttajia, joiden lähtö on yliaalloiltaan
vähäinen, tehoreserviä voidaan mahdollisesti
vähentää 10 %:lla. Tämä saavutetaan yleensä
käyttämällä verkkosuotimia.
Lisäksi vakiomoot-
toreita ei ole varustettu suojatuilla kaapeleilla.
Taajuusmuuttajien ja suodattimien on sovittava
vastaavasti yhteen. Pyydä lisätietoja valmistajalta.
Taajuusmuuttajan mitoitus tehdään moottorin
nimellisvirran mukaan. On otettava huomioon,
että pumpun on toimittava varsinkin alemmal-
la kierroslukualueella sujuvasti ja heilumatta.
Liukurengastiivisteet voivat muuten vaurioitua
ja muuttua vuotaviksi. Lisäksi on huolehdittava
putkiston virtaaman nopeudesta. Jos virtaama
ei ole riittävän nopea, vaarana on, että kiinteitä
aineita voi jäädä pumppuun ja liitettyyn putkis-
toon.
Standardin DIN EN 12050 soveltamisalal
-
la virtaaman nopeuden on oltava vähintään
0,7 m/s käytettäessä painemittarilla mitattua
0,4 baarin pumppauspainetta.
Suosittelemme
noudattamaan tätä arvoa myös soveltamisalan
ulkopuolella.
On tärkeää, että pumppu toimii koko säätöalueel
-
la heilumatta, resonoimatta, ilman heilurimo
-
mentteja ja ylimääräistä melua (ota tarvittaessa
yhteyttä tehtaaseen). Yläaalloilla tapahtuvasta
virransyötöstä aiheutuva kovempi moottorimelu
on normaalia.
Taajuusmuuttajan parametrien asettamisessa
on ehdottomasti otettava huomioon pumppu-
jen ja tuulettimien neliölain (U/f-ominaiskäyrä)
asetus! Se vastaa siitä, että nimellistaajuutta (50
tai 60 Hz) suurempien taajuuksien lähtöjännite
sopeutetaan pumpun tehontarpeeseen. Uusissa
taajuusmuuttajissa on myös automaattinen ener-
gian optimointi, joka toimii samassa tarkoitukses
-
sa. Ota huomioon taajuusmuuttajan käyttöohje
säätäessäsi taajuusmuuttajaa.
Moottoreissa, joita syötetään taajuusmuuttajalla,
voi ilmetä moottorivalvonnan häiriöitä taajuus-
muuttajan tyypistä ja asennusolosuhteista riippu-
en. Seuraavat yleiset toimenpiteet voivat auttaa
vähentämään tai välttämään tällaisia häiriöitä:
•
Standardin IEC 60034-17 mukaisten raja-arvojen
noudattaminen jännitepiikkien ja nousunopeuden
osalta (mahdollisesti tarvitaan verkkosuotimia).
•
Taajuusmuuttajan pulssitaajuuden vaihtelu.
•
Käytä tiivistepesän valvonnan häiriöiden yhtey
-
dessä ulkoisia kaksoissauvaelektrodejamme.
Myös seuraavat rakenteelliset toimet voivat vä-
hentää tai estää häiriöitä:
• Suojattujen virransyöttöjohtojen käyttäminen.
Yhteenveto
•
Jatkuva käyttö 1 Hz:n ja nimellistaajuuden (50 tai
60 Hz) välillä ottaen huomioon virtaaman vähim
-
mäisnopeuden
• Ota lisäksi huomioon sähkömagneettista yhteen-
sopivuutta koskevat toimenpiteet (taajuusmuut-
tajan valinta, suodattimien käyttö jne.)
• Älä ylitä koskaan nimellisvirtaa ja moottorin
nimelliskierroslukua.
• Moottorin oman lämpötilavalvonnan (bi-metalli-
tai PTC-anturi) liitännän on oltava mahdollinen.
10.3. Ex-hyväksyntä
Tässä luvussa on pumpun omistajille ja toimin
-
nanharjoittajille erikoistietoja pumpuista, jotka on
rakennettu ja sallittu käytettäviksi räjähdysvaa-
rallisessa tilassa.
Luvulla laajennetaan ja täydennetään vakio-oh-
jeita näiden pumppujen osalta. Lisäksi luvulla täy-
dennetään ja/tai laajennetaan myös lukua ”Yleiset
turvallisuusohjeet”, ja siksi kaikkien pumpun
käyttäjien ja toiminnanharjoittajien on luettava ja
ymmärrettävä nämä ohjeet.
Tämä luku koskee vain pumppuja, joilla on
Ex-hyväksyntä, ja se sisältää lisäohjeita tähän
tarkoitukseen!
10.3.1. Ex-hyväksyttyjen pumppujen merkintä
Pumpuissa, jotka on hyväksytty käytettäviksi
räjähdysvaarallisissa tiloissa, on oltava tyyppikil
-
vessä seuraavat merkinnät:
•
Vastaavan hyväksynnän ”Ex”-symboli
•
Ex-luokittelun tiedot
•
Sertifiointinumero
10.3.2. Hyväksyntä ATEX:n mukaan
Moottorien käyttö räjähdysvaarallisissa tiloissa on
sallittua EU:n direktiivin 94/09/EY mukaisesti, jol
-
loin sähkölaitteiden on kuuluttava laiteryhmän II
luokkaan 2.
Moottoreita voidaan tällöin ottaa käyttöön vyö-
hykkeillä 1 ja 2.
Näitä moottoreita ei saa käyttää vyöhykkeel-
lä 0!
Muiden kuin sähköisten laitteiden, esim. hydrau
-
liikan, on vastattava myös EU:n direktiiviä 94/09/
EY.
ATEX-luokitus
Ex-luokitus, esim. II 2G Ex de IIB T4 Gb, tyyppikil
-
vessä tarkoittaa seuraavaa:
•
II = laiteryhmä
•
2G = laiteluokka (2 = sopii vyöhykkeelle 1,
G = kaasut, höyryt ja sumut)
•
Ex = Euronormin mukainen Ex-suojattu laite
•
d = moottorin kotelon syttymissuojatyyppi: Pai
-
neenkestävä kotelointi
•
e = liitännän liittimien syttymissuojatyyppi: pa
-
rannettu turvallisuus
•
II = tarkoitettu räjähdysvaarallisiin paikkoihin, ei
kuitenkaan kaivoksiin
•
B = käyttöön yhdessä alaryhmän B kaasujen
kanssa (kaikki kaasut lukuun ottamatta vetyä,
asetyleeniä, rikkihiiltä)
•
T4 = laitteen maksimipintalämpötila on 135 °C
•
Gb = laitteen suojaustaso ”b”
Kotelointiluokka ”paineenkestävä kotelointi”
Tämän kotelointiluokan moottorit on varustetta
-
va lämpötilan rajoituksella (lämpötilan 1-piirival-
vonta).
Käyttö upottamattomana
Moottorin käyttö upottamattomana räjähdysvaa-
rallisessa tilassa
ei
ole sallittua!
Содержание Rexa CUT
Страница 5: ...Fig 9 Fig 8 1 2 3 5 4 1 2 3 4 5 5 7 5 8 6...
Страница 6: ......
Страница 8: ......
Страница 34: ......
Страница 58: ......
Страница 84: ......
Страница 156: ......
Страница 158: ...158 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 1 1 1 1 2 18 1 3 1 4 1 5 www wilo com legal 1 5 1 1 5 2 1 5 3 1 5 4 1 5 5 Wilo 1 5 6...
Страница 159: ...Wilo Rexa CUT 159 2 2 1 DIN ANSI 2 2...
Страница 160: ...160 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 2 3 VDE 0100 RCD RCD 2 4 P 2 5...
Страница 161: ...Wilo Rexa CUT 161 2 6 2 7 80 dB A 85 dB A 2 8 2 9 CE CE 3 3 1 DIN VDE 0100 702 46 Wilo Rexa CUT...
Страница 165: ...Wilo Rexa CUT 165 6 4 4 5 5 1 ATV 5 2 5 3...
Страница 166: ...166 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 S3 5 3 1 6 1 2 7 3 1 cm 4 5 5 3 2 40 C...
Страница 167: ...Wilo Rexa CUT 167 2 1 6a 2 6b 3 7 4 8 5 A B 1 3 6 2 1 3 3 3 5 4 5 2 4 5 3 3 40 C 3 1 5 2 6 3 7a 4 7b 1 1 2 1 2...
Страница 168: ...168 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 3 1 3 5 3 4 5 4 5 4 1 5 5 DIN EN 60079 0...
Страница 171: ...Wilo Rexa CUT 171 5 30 s 5 6 3 P S 6 6 1 VDE 6 2 6 2 1 6 2 2 2 U1 V1 U2 V2 6 3...
Страница 172: ...172 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 6 4 II 2G Ex d IIB T4 6 5 IP 6 5 1 6 5 2 6 6 5 2 5 1...
Страница 173: ...Wilo Rexa CUT 173 7 7 1 3 C 5 7 2 40 C 7 3 7 3 1 7 3 2 7 4 7 5 7 5 1 75 439 5a 5b AbfG...
Страница 174: ...174 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 7 5 2 TA 524 02 91 689 7 5 3 8 Wilo Wilo 1 2...
Страница 176: ...176 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 8 3 1 Wilo 8 3 2 8 3 3 Wilo 8 3 4 8 3 5 8 3 6 7 1 1 2 3 4 5 1 cm 6 8 3 7 P 8 4...
Страница 178: ...178 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 1 2 3 1 2 3 2 4 3 5 2 6 Wilo 7 1 2 3 Wilo 4 5 1 2 3 Wilo 4 2 5 6 7 8 9...
Страница 182: ...182 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 PTC 10 3 4 DIN EN 60079 0 DIN EN 60079 0 S3 10 3 5 1 2 DIN EN 60079 1 600 N mm 10 4 Wilo...
Страница 230: ......
Страница 254: ......
Страница 280: ...280 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 1 1 1 1 2 1 3 1 4 1 5 AGB www wilo com agb 1 5 1 1 5 2 AGB 1 5 3 1 5 4 1 5 5 Wilo...
Страница 281: ...Wilo Rexa CUT 281 1 5 6 2 2 1 DIN ANSI 2 2...
Страница 282: ...282 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 2 3 VDE 0100 EVO RCD RCD 2 4 P...
Страница 283: ...Wilo Rexa CUT 283 2 5 2 6 2 7 80 85 A 2 8 2 9 3...
Страница 287: ...Wilo Rexa CUT 287 4 3 1 15 C 5 25 C 6 4 4 5...
Страница 288: ...288 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 5 1 ATV 5 2 5 3...
Страница 289: ...Wilo Rexa CUT 289 S3 5 3 1 6 1 2 7 3 1 4 5 5 3 2 40 C 2 1 6a 2 6b 3 7 4 8 5 A B 1 3 6 2 1 3 3 3 5...
Страница 291: ...Wilo Rexa CUT 291 5 4 5 4 1 5 5 DIN EN 60079 0 RCD 5 5 1 K 5 5 2...
Страница 293: ...Wilo Rexa CUT 293 5 5 5 CM MSS XR 41x 30 250 2 5 cos 1 P NIV 101 A 30 NIV 101 A 30 5 6 5 6 1 VDE 0660 RCD 5 6 2 5 5...
Страница 294: ...294 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 30 5 6 3 P S 6 6 1 VDE 6 2 6 2 1 6 2 2 2 U1 V1 U2 V2 6 3...
Страница 295: ...Wilo Rexa CUT 295 6 4 Ex Ex Ex II 2G Ex d IIB T4 6 5 IP 6 5 1 6 5 2 6 6 5 2 5...
Страница 296: ...296 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 1 7 7 1 3 C 5 7 2 40 C 7 3 7 3 1 7 3 2 7 4...
Страница 297: ...Wilo Rexa CUT 297 7 5 7 5 1 75 439 5a 5b 7 5 2 TA 524 02 91 689 7 5 3 8 Wilo Wilo 1 2...
Страница 299: ...Wilo Rexa CUT 299 8 2 3 3 Wilo 8 3 8 3 1 Wilo 8 3 2 8 3 3 Wilo 8 3 4 0 8 3 5 8 3 6 7 1...
Страница 301: ...Wilo Rexa CUT 301 0 1 0 2 9 1 4 2 5 3 5 5 1 2 3 0 1 0 2 4 37 5 9 1 2 3 1 2 3 4 3 5 2 6 Wilo 7...
Страница 302: ...302 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 1 2 3 Wilo 4 5 1 2 3 Wilo 4 2 5 6 7 8 9 10 11 1 2 3 Wilo 4 5 6 2 7 8 9 1 5 2 3 4...
Страница 306: ...306 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 S3 10 3 5 1 2 DIN EN 60079 1 600 10 4 Wilo...
Страница 330: ......
Страница 356: ......
Страница 359: ...I Wilo Rexa CUT 359 2 2 1 DIN ANSI 2 2...
Страница 360: ...360 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 2 3 VDE 0100 RCD RCD 2 4 P 2 5...
Страница 361: ...I Wilo Rexa CUT 361 2 6 2 7 80 A 85 2 8 2 9 3 3 1 DIN VDE 0100 702 46 Wilo Rexa CUT...
Страница 365: ...I Wilo Rexa CUT 365 6 4 4 5 5 1 5 2 5 3...
Страница 366: ...366 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 S3 5 3 1 6 1 2 7 3 1 4 5 5 3 2...
Страница 368: ...368 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 3 1 3 5 3 4 5 4 5 4 1 5 5 DIN EN 60079 0...
Страница 371: ...I Wilo Rexa CUT 371 5 30 5 6 3 P S 6 6 1 VDE 6 2 6 2 1 6 2 2 2 U1 V1 U2 V2 6 3...
Страница 372: ...372 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 6 4 Ex II 2G Ex d IIB T4 6 5 IP 6 5 1 6 5 2 6 6 5 2 5 1...
Страница 373: ...I Wilo Rexa CUT 373 7 7 1 3 C 5 7 2 40 C 7 3 7 3 1 7 3 2 7 4 7 5 7 5 1 75 439 EWG 5a 5b AbfG 7 5 2 TA 524 02...
Страница 374: ...374 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 91 689 EWG 7 5 3 8 Wilo Wilo 1 2...
Страница 376: ...376 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 Wilo 8 3 2 8 3 3 Wilo 8 3 4 0 8 3 5 8 3 6 7 1 1 2 3 4 5 1 6 8 3 7 P 8 4 Nord Lock...
Страница 378: ...378 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 1 2 3 1 2 3 2 4 3 5 2 6 Wilo 7 1 2 3 Wilo 4 5 1 2 3 Wilo 4 2 5 6 7 8 9 10 2 11 1...
Страница 382: ...382 WILO SE 11 2014 V05 DIN A4 S3 10 3 5 Ex 1 2 DIN EN 60079 1 600 10 4 Wilo...
Страница 383: ......