25
Ammattilaisen asennusohje
Viikko- ja vuosiohjelmat
Aikaohjelmalla voidaan määrittää tavallisesta poikkeava
käyttötila aktivoitumaan tiettyyn aikaan tiettyinä viikonpäi-
vinä tai kahden kalenteripäivämäärän väliseksi ajaksi.
Esimerkiksi huoneiston ollessa tyhjillään voidaan puhalti-
mien nopeutta laskea tekemällä aikaohjelma, joka ohjaa
laitteen Poissa-tilaan.
Viikko- ja vuosiohjelmat ohjelmoidaan Aikaohjelmat-
valikossa. Viikko-ohjelmalle on 20 eri aikaohjelmariviä,
joihin voi syöttää aikaohjelman alkamis- ja päättymisajan
sekä aikaohjelmatapahtuman, jonka mukaan laite toimii
ko. ajanjaksona. Jos viikko-ohjelman halutaan toimivan
yön yli, sekä alkamis- että päättymisajankohdan viikonpäi-
vät on valittava ohjelmassa.
Vuosiohjelmalle on viisi aikaohjelmariviä, joihin voi syöttää
aikaohjelman alkamis- ja päättymisajankohdat kellonai-
koineen ja päivämäärineen sekä aikaohjelmatapahtuman,
jonka mukaan laite toimii ko. ajanjakson.
Aikaohjelma ei tarkista mahdollisia päällekkäisyyksiä ohjel-
missa. Käyttäjän on itse varmistettava, ettei päällekkäisiä
ohjelmia ole.
Lämpötilan säätö
Lämmön talteenotto
Lämmön talteenottoa rajoitetaan kesäaikana, jos ulkoil-
man lämpötila ylittää asetuslämpötilan +8 °C. Tänä aikana
lämmönsiirrin seisoo, mikäli lämmityspyyntöä ei tule.
Alle +8 °C lämpötilassa lämmön talteenotto on päällä 100
% teholla. Tämä saattaa johtaa ristiriitaisiin tilanteisiin var-
sinkin keväällä, kun aurinko lämmittää huoneilmaa vaikka
ulkolämpötila on vielä alle +8 °C. Lämpötilan raja-arvoa voi
muuttaa ohjainpaneelista.
Viilennyksen talteenotto
Kesäisen tehonrajoituksen aikana lämmönsiirrin käynnis-
tyy täydelle teholle, kun ulkoilma on yli 1 °C poistoilmaa
lämpimämpää. Lämmönsiirrin pysähtyy, kun ulkoilman
lämpötila laskee poistoilman lämpötilan alapuolelle. Tämä
auttaa sisätilojen viileyden ylläpitämisessä.
Lämmön talteenoton jäätymisenesto
MD-ohjaus jaksottaa tulopuhaltimen käyntiä lämpöti-
lamittaustietojen perusteella estäen lämmönsiirtimen
jäätymisen. Tulopuhallin käy normaalisti jäätymisvaaran
mentyä ohi. Jäätymisenestoautomatiikka kytketään käyt-
töön ohjainpaneelista.
Lämmön talteenoton hyötysuhde
Tulo- ja poistoilman lämmön talteenottohyötysuhde
ilmoitetaan ohjainpaneelin Mittaukset-valikossa.
Tulo-, poisto- ja huonelämpötilasäätimet
Huoneiston tuloilman lämpötilaa säätää tuloilmasäädin.
Ilmanvaihtolaitteita voi käyttää joko tuloilmaohjattuina,
jolloin laite pyrkii pitämään tuloilman lämpötilan panee-
lissa asetetulla tasolla, tai poisto- tai huoneilmasäädettynä,
jolloin laite pyrkii pitämään poisto- tai huoneilman lämpö-
tilan paneelista asetetulla vakiotasolla ohjaamalla tuloilma-
säätimen asetuspistettä.
Tuloilmasäädin pitää huolen siitä, ettei lämpötila laske tai
nouse alle tai yli paneelista asetettavien rajojen. Jos ulkoil-
man lämpötila on alle lämmön talteenoton lämpötilarajan
(olet8 °C) tai jos ECO-tila on aktiivinen, tuloilman
lämpötila voi nousta asetetun lämpötilan yli, jos lämpöti-
lan nousu on peräisin vain lämmön talteenotosta.
Poisto- tai huoneilman lämpötilan vakiosäätöä käytetään,
kun ilmanvaihtolaitteen tuloilmaa lämmittämällä tai
jäähdyttämällä pyritään vaikuttamaan koko huoneiston
lämpötilaan. Tämä säätötapa on vakiona jäähdytyksellä
varustetuissa ilmanvaihtolaitemalleissa.
Jos ulkoilman lämpötila on alle lämmön talteenoton läm-
pötilarajan (olet8 °C) tai jos ECO-tila on aktiivinen,
poisto- tai huoneilman lämpötila voi nousta asetetun läm-
pötilan yli, jos lämpötilan nousu on peräisin vain lämmön
talteenotosta.
Huonelämpötilasäätö vaatii, että laite on varustettu joko
ohjainpaneeliin kytkettävällä lämpötila-anturilla (lisäva-
ruste) tai MD-korttiin kytkettävällä huonelämpötilalähetti-
mellä (lisävaruste). Huonelämpötilasäädön mittaukset on
otettava erikseen käyttöön asetuksista.
Lämmitys aktivoituu, kun säädin pyytää lämmitystä, eli kun
asetettu lämpötila-arvo on korkeampi kuin mitattu pois-
Содержание Salla eAir
Страница 20: ...20 9 13 15 11 10 14 Lisävaruste 1 2 min 12 ...
Страница 46: ...46 ...
Страница 48: ...48 2016 1254 2014 A A ENERGIA ЕНЕРГИЯ ΕΝΕΡΓΕΙΑ ENERGIJA ENERGY ENERGIE ENERGI SALLA A 40 dB 263 m3 h ...
Страница 49: ...49 Installationsanvisningar för yrkesfolk ...
Страница 50: ...50 Salla eAir Installationsanvisningar för ventilationsaggregat Svenska ...
Страница 68: ...68 9 13 15 11 10 14 Extra tillbehör 1 2 min 12 ...
Страница 94: ...94 ...
Страница 96: ...96 2016 1254 2014 A A ENERGIA ЕНЕРГИЯ ΕΝΕΡΓΕΙΑ ENERGIJA ENERGY ENERGIE ENERGI SALLA A 40 dB 263 m3 h ...
Страница 97: ...97 Installasjonsinstrukser for fagfolk ...
Страница 98: ...98 Installeringsinstruksjoner for ventilasjonsenheten Norsk Salla eAir ...
Страница 116: ...116 9 13 15 11 10 14 Ekstrautstyr 1 2 min 12 ...
Страница 142: ...142 ...
Страница 144: ...144 2016 1254 2014 A A ENERGIA ЕНЕРГИЯ ΕΝΕΡΓΕΙΑ ENERGIJA ENERGY ENERGIE ENERGI SALLA A 40 dB 263 m3 h ...
Страница 145: ...145 Installation instructions for professionals ...
Страница 146: ...146 Salla eAir Installation instructions for the ventilation unit English ...
Страница 164: ...164 9 13 15 11 10 14 Extra 1 2 min 12 ...
Страница 190: ...190 ...
Страница 192: ...192 2016 1254 2014 A A ENERGIA ЕНЕРГИЯ ΕΝΕΡΓΕΙΑ ENERGIJA ENERGY ENERGIE ENERGI SALLA A 40 dB 263 m3 h ...
Страница 193: ...193 ...
Страница 200: ...200 ...
Страница 201: ...201 Enervent Zehnder Oy Kipinätie 1 FI 06150 PORVOO Tel 358 207 528 800 enervent enervent com ...
Страница 202: ...202 ...
Страница 206: ...206 Enervent Zehnder Oy Kipinätie 1 FI 06150 PORVOO Tel 358 207 528 800 enervent enervent com ...
Страница 207: ...207 Enervent Zehnder Oy Kipinätie 1 FI 06150 PORVOO Tel 358 207 528 800 enervent enervent com ...