
56 VOLTIN LITIUMIONIAKULLA TOIMIVA RUOHONLEIKKURI — LM1700E
118
FI
◾
Käytä aina suojalaseja käytön aikana ja kun säädät
laitetta tai korjaat sitä. Kimmonneet tai sinkoutuneet
esineet saattavat aiheuttaa vakavia silmävammoja.
Käytä aina hengityssuojainta, jos työ on pölyistä.
◾
Pukeudu asianmukaisesti – älä käytä löysiä
vaatteita tai koruja. Ne voivat juuttua liikkuviin osiin.
Kumihanskojen ja jalkineiden käyttöä suositellaan
ulkona työskennellessä. Käytä tukevia kenkiä, joissa
on kuvioitu pohja, ja istuvia housuja ja paitoja.
Suosittelemme paitoja, jotka peittävät käsivarret,
housuja, jotka ovat nilkkoihin asti, ja teräskärkisiä
kenkiä. Älä ikinä käytä tätä laitetta paljain jaloin,
sandaaleilla tai liukkailla tai kevyillä (esim. kankaisilla)
kengillä.
◾
Älä laita käsiä tai jalkoja pyörivien osien lähelle tai
leikkauskannen alle. Terään koskeminen saattaa
vahingoittaa käsiä ja jalkoja.
◾
Puuttuva tai vahingoittunut poistokansi saattaa
aiheuttaa kosketuksen teriin tai vammoja
sinkoutuneista esineistä.
◾
Monet vammat tapahtuvat silloin, kun leikkuri osuu
jalkaan käyttäjän liukastuessa tai kompastuessa. Älä
pidä kiinni leikkurista kun kaadut, päästä kahvasta irti
välittömästi.
◾
Älä koskaan vedä leikkuria itseäsi kohden, kun kävelet.
Jos sinun täytyy peruuttaa ruohonleikkuri seinästä tai
esteestä, katso ensin maahan ja taaksesi, jotta vältät
kompastumisen, ja toimi sen jälkeen seuraavasti:
◾
Astu taaksepäin leikkurista, kunnes kätesi ovat
täysin suorana.
◾
Varmista, että olet täysin tasapainossa ja seisot
tukevasti.
◾
Vedä leikkuria taaksepäin hitaasti korkeintaan
puoleen väliin sinun ja leikkurin alkuperäisestä
matkasta.
◾
Toista nämä vaiheet tarvittaessa.
◾
Älä käytä leikkuria, kun olet huumeiden tai alkoholin
vaikutuksen alaisena.
◾
Ole valpas – tee työ tarkkaavaisesti. Käytä
maalaisjärkeä. Älä käytä ruohonleikkuria, kun olet
väsynyt.
◾
Moottorin/terän hallintakahva on turvallisuuslaite.
Älä ikinä yritä ohittaa sen toimintaa. Saatat aiheuttaa
turvallisuuslaitteen toimimattomuuden ja siten
aiheuttaa henkilövamman, koska pyörivään terään
voi koskea. Moottorin/terän hallintakahvan on oltava
helposti käytettävissä molemmissa suunnissa ja
automaattisesti palauduttava vapaaseen asentoon
vapautettaessa.
◾
Vältä vaarallisia olosuhteita – älä käytä
ruohonleikkureita kosteissa tai märissä olosuhteissa.
◾
Älä käytä sateessa.
◾
Varmista, että seisot tukevasti. Liukastuminen
ja kaatuminen saattavat aiheuttaa vakavan
henkilövamman. Jos sinusta tuntuu, että olet
kaatumassa, vapauta moottorin/terän hallintakahva
välittömästi ja terä lopettaa pyörimisen kolmen
sekunnin kuluessa.
◾
Pysäytä terä, kun ylität soralla päällystettyjä teitä tai
polkuja.
◾
Jos laite alkaa täristä poikkeavasti, pysäytä moottori
ja tarkasta välittömästi syy. Tärinä on yleensä merkki
häiriöistä.
◾
Tarkasta vaurioiden varalta;
◾
Vaihda tai korjaa kaikki vahingoittuneet osat, jotka
käyttäjä voi itse vaihtaa;
◾
Tarkasta ja kiristä mahdolliset löystyneet osat.
◾
Älä koskaan käytä leikkuria ilman sopivaa ja
toimivaa lokasuojaa, poistokantta, ruohopussia,
maankattolisäkettä, sivulla olevaa poistosuppiloa,
moottorin/terän hallintakahvaa tai muuta suojaavaa
turvallisuuslaitetta. Älä koskaan käytä leikkuria,
jonka turvallisuuslaitteet ovat vahingoittuneet.
Tämän ohjeen noudattamatta jättäminen saattaa
aiheuttaa henkilövammoja.
◾
Jos kohtaat tilanteen, jota ei tässä käyttöoppaassa
käsitellä, toimi varoen ja käytä omaa harkintakykyäsi.
Pyydä lisäohjeita EGO-asiakaspalvelusta.
◾
Käytä vain alla lueteltujen akkujen ja latureiden kanssa:
AKKU
LATURI
BA1120E, BA2240E, BA1400,
BA2800, BA3360, BA4200,
BA1400T, BA2800T, BA4200T
CH2100E
CH5500E
◾
Akku tulee poistaa laitteesta ennen laitteen
hävittämistä.
◾
Akku tulee hävittää turvallisesti.
KÄYTTÖ RINTEESSÄ:
Rinteet ovat merkittävä tekijä liukastumis- ja kaatumi-
sonnettomuuksissa, jotka saattavat aiheuttaa merkittävän
vamman. Varmista, että seisot tukevasti rinteissä. Käyttö
rinteissä vaatii erityistä tarkkaavaisuutta. Jos et tunne
oloasi turvalliseksi rinteessä, älä aja ruohoa rinteestä.
Tee:
◾
Leikkaa ruoho aina rinteen sivusuunnassa, älä ylhäältä alas.
Ole erittäin varovainen, kun vaihdat suuntaa rinteissä.
Содержание Power+ LM1700E
Страница 2: ...3 2 1 4 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 5 6 A B C 18 19 21 20 C 1 C 2 C 3...
Страница 3: ...D F I E G1 G2 H J F 2 F 1 F 3 F 4 F 5 F 6 I 1 I 2 I 3 D 1 D 3 D 2 2 1...
Страница 4: ...K M O Q L N P R P 1 R 1 R 2 R 3 1 2...
Страница 5: ...V S W T U S 1 S 2 S 3 S 4 S 5...
Страница 137: ...56 LM1700E 137 RU 30 II CE...
Страница 138: ...56 LM1700E 138 RU WEEE XX IPX4 IP 4 V mm cm kg...
Страница 139: ...56 LM1700E 139 RU...
Страница 140: ...56 LM1700E 140 RU 30...
Страница 141: ...56 LM1700E 141 RU EGO BA1120E BA2240E BA1400 BA2800 BA3360 BA4200 BA1400T BA2800T BA4200T CH2100E CH5500E 15 EGO EGO...
Страница 142: ...56 LM1700E 142 RU EGO EGO EGO EGO...
Страница 144: ...56 LM1700E 144 RU E 1 2 F F F 1 F 4 F 2 F 5 F 3 F 6 G1 G2 H F 7 20 80 3 II I I 1 I 2 I 3...
Страница 145: ...56 LM1700E 145 RU 30 J K L 1 I 2 L 3 M 1 2 A 11 1S B 20 N O N O P P P 1...
Страница 146: ...56 LM1700E 146 RU 15 EGO 70 C 67 C Q R...
Страница 147: ...56 LM1700E 147 RU S T U R S R 1 1 S 2 R 2 2 S 3 R 3 14 S 4 S 1 S 5 49 59 V W 2012 19 EU 2006 66 EC...
Страница 148: ...56 LM1700E 148 RU 10 67 C...
Страница 149: ...56 LM1700E 149 RU 10 67 C EGO egopowerplus com EGO...
Страница 245: ...56 VOLT LM1700E 245 GR 30 II CE WEEE...
Страница 246: ...56 VOLT LM1700E 246 GR XX IPX4 CE 4 V Volt mm cm kg...
Страница 247: ...56 VOLT LM1700E 247 GR...
Страница 248: ...56 VOLT LM1700E 248 GR 30 m...
Страница 250: ...56 VOLT LM1700E 250 GR EGO EGO EGO EGO...
Страница 252: ...56 VOLT LM1700E 252 GR 1 2 F F F 1 F 4 F 2 F 5 F 3 F 6 G1 G2 H F 7 20 mm 80 mm 3 I I I 1 I 2 I 3...
Страница 253: ...56 VOLT LM1700E 253 GR 30 m J K L 1 I 2 L 3 M 1 2 3 LED 11 1S B 20 LED N O N O P LED P P 1...
Страница 254: ...56 VOLT LM1700E 254 GR 15 EGO 70 C LED 67 C...
Страница 255: ...56 VOLT LM1700E 255 GR Q R S T U R S R 1 1 S 2 R 2 2 S 3 R 3 14 mm S 4 S 1 S 5 49 59 Nm V W 2012 19 2006 66...
Страница 256: ...56 VOLT LM1700E 256 GR 10 67 C...
Страница 257: ...56 VOLT LM1700E 257 GR 10 67 C EGO egopowerplus com EGO...
Страница 281: ...56 LM1700E 281 UK 30 II CE WEEE XX...
Страница 282: ...56 LM1700E 282 UK IPX4 IP 4 V Volt mm cm kg...
Страница 283: ...56 LM1700E 283 UK...
Страница 284: ...56 LM1700E 284 UK 30...
Страница 288: ...56 LM1700E 288 UK H F 7 20 80 3 I I I 1 I 2 I 3 30 J K L 1 I 2 L...
Страница 289: ...56 LM1700E 289 UK 3 M 1 2 3 11 1S B 20 N i O N O P P P 1 15 EGO 70 67 C...
Страница 290: ...56 LM1700E 290 UK Q R S T U R i S R 1 1 S 2 R 2 2 S 3 R 3 14 S 4 S 1 S 5 49 59 V i W 2012 19 2006 66...
Страница 291: ...56 LM1700E 291 UK 10 67 C...
Страница 292: ...56 LM1700E 292 UK 10 67 C EGO egopowerplus com EGO...
Страница 293: ...56 LM1700E 293 BG 30 II...
Страница 294: ...56 LM1700E 294 BG CE WEEE XX IPX4 IP 4 V mm cm kg...
Страница 295: ...56 LM1700E 295 BG...
Страница 296: ...56 LM1700E 296 BG 30...
Страница 298: ...56 LM1700E 298 BG EGO EGO...
Страница 300: ...56 LM1700E 300 BG 1 2 F F F 1 F 4 F 2 F 5 F 3 F 6 G1 G2 H F 7 20 80 3 I I I 1 I 2 I 3...
Страница 301: ...56 LM1700E 301 BG 30 J K 1 I 2 L 3 M 1 2 3 LED A 11 B 20 LED N O N O P LED P 1 N A...
Страница 302: ...56 LM1700E 302 BG 15 EGO 70 C 67 C Q R S T U R S R 1 1 S 2 R 2 2 S 3 R 3 14 S 4 S 1 S 5 49 59Nm...
Страница 303: ...56 LM1700E 303 BG V W 2012 19 2006 66 E...
Страница 304: ...56 LM1700E 304 BG 10 67 C...
Страница 305: ...56 LM1700E 305 BG 10 67 C EGO egopowerplus com EGO...
Страница 317: ...56 LM1700E 317 KA...
Страница 318: ...56 LM1700E 318 KA 30 II CE WEEE XX IPX4 IP l 4 V mm cm kg...
Страница 319: ...56 LM1700E 319 KA...
Страница 320: ...56 LM1700E 320 KA...
Страница 321: ...56 LM1700E 321 KA...
Страница 322: ...56 LM1700E 322 KA 30...
Страница 323: ...56 LM1700E 323 KA EGO BA1120E BA2240E BA1400 BA2800 BA3360 BA4200 BA1400T BA2800T BA4200T CH2100E CH5500E 15...
Страница 324: ...56 LM1700E 324 KA EGO EGO EGO EGO...
Страница 326: ...56 LM1700E 326 KA A B 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 1 C C 1 C 3 C 2 2 D D 1 D 3 D 2 E 1 2...
Страница 327: ...56 LM1700E 327 KA F F F 1 F 4 F 2 F 5 F 3 F 6 G1 G2 H F 7 20 80 3 I I I 1 I 2 I 3...
Страница 328: ...56 LM1700E 328 KA 30 J K L 1 I 2 L 3 M 1 2 3 A 11 1S B 20 N O N O...
Страница 329: ...56 LM1700E 329 KA P P P 1 15 EGO 70 C...
Страница 330: ...56 LM1700E 330 KA 67 C Q R S T U R S R 1 1 S 2 R 2 2 S 3 R 3 14 S 4 S 1 S 5 49 59...
Страница 331: ...56 LM1700E 331 KA V W 2012 19 EU 2006 66 EC...
Страница 332: ...56 LM1700E 332 KA 10 67 C...
Страница 333: ...56 LM1700E 333 KA 10 67 C EGO egopowerplus com EGO...
Страница 334: ......
Страница 335: ......
Страница 336: ......