17
Ennen käyttöä
Ennen kuin voileipägrilli otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön, on käyttöohjeet
luettava huolellisesti ja säästettävä ne myöhempää tarvetta varten.
Grillauspinnat on pyyhittävä kostealla liinalla.
Käyttö
Ennen kuin laite otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön, on grillauspinnoille
siveltävä öljyä ja grillattava alla olevien ohjeiden mukaisesti neljä leipäviipaletta.
Voileipägrilli asetetaan pöydälle ja pistotulppa liitetään pistorasiaan, jolloin
punainen merkkivalo syttyy. Samalla on varmistettava, ettei liitosjohto kosketa
grilliä, sillä grillin ulkopinta tulee hyvin kuumaksi käytön aikana. Leivät voi
valmistaa sillä aikaa kun grilli kuumenee. Viipaleiden niille sivuille, jotka
laitetaan grillauspintoja kohti, levitetään hieman voita, jotta pinta tulee rapeaksi.
Täytteet laitetaan leipäviipaleiden väliin.
Kun vihreä merkkivalo syttyy, on laite lämmennyt ja käyttövalmis. Leivät
asetetaan grilliin siten, että voidellut puolet ovat grillauspintoja kohti. Grilli
suljetaan painamalla kädensijat yhteen ja sulkemalla lukitus.
HUOMAA!
Mikäli
grilliä ei voi sulkea, on leipien välissä liikaa täytettä. Grilliä suljettaessa ei tule
käyttää liikaa voimaa, sillä laite saattaa vaurioitua. Leivät ovat valmiit noin
3 - 4 minuutin kuluttua, leivästä, täytteestä ja makumieltymyksestä riippuen.
Grilli avataan vapauttamalla kädensijassa oleva lukitus.
HUOMAA!
Vihreä
merkkivalo syttyy ja sammuu termostaatin kytkiessä laitetta päälle ja pois,
ylläpitäen näin oikeaa lämpötilaa.
Käytön jälkeen
Pistotulppa irrotetaan pistorasiasta. Voileipägrillin annetaan jäähtyä jonkin
verran, jonka jälkeen mahdolliset tähteet poistetaan tiskiharjalla, kun
grillauspinnat ovat vielä haaleat. Perusteellisempi puhdistus suoritetaan vasta
kun grilli on kokonaan jäähtynyt.
Puhdistus
Laitetta tai liitosjohtoa ei milloinkaan saa upottaa veteen tai muuhun
nesteeseen, eikä puhdistaa juoksevassa vedessä.
Kun grilli on jäähtynyt, grillauspinnat pyyhitään talouspyyhkeellä tai nihkeällä
liinalla. Grillauspintojen puhdistamiseen ei saa koskaan käyttää teräviä
puhdistusvälineitä tai hankaavia puhdistusaineita, sillä pinnoite saattaa
vaurioitua.
Pyyhi voileipägrillin ulkopinnat kostealla liinalla ja kuivaa ne talouspyyhkeellä tai
kuivalla liinalla. Älä käytä hankaavia puhdistusaineita, jotka voivat naarmuttaa
voileipägrillin ulkopintoja.
6934_CS_0415.indd 17
2015-04-01 14:10:32