20
Punnitukseen liittyviä vinkkejä
Punnituksen aikana vaa’an päällä tulee seistä täysin liikkumatta,
sillä pienikin liike voi aiheuttaa virheellisen punnitustuloksen.
Kehon paino saattaa vaihdella useita kiloja vuorokauden aikana
riippuen muun muassa punnittavan henkilön vaatteista ja
jalkineista tai siitä, onko hän vastikään syönyt. Ratkaisevaa
on painon kehitys esimerkiksi 14 päivän tai kuukauden
aikana. Pienillä päivästä toiseen tapahtuvilla muutoksilla ei ole
merkitystä.
Jos haluat tarkkailla painosi muutoksia pidemmällä aikavälillä,
punnitse itsesi aina samaan vuorokaudenaikaan ja mielellään
ilman vaatteita. Älä myöskään siirtele vaakaa punnitusten välillä.
Vaa’an käyttöön liittyviä tärkeitä ohjeita
1. Sijoita vaaka kovalle ja tasaiselle alustalle.
2. Nollaa vaaka, ellei sitä ole vielä tehty edellä olevan ohjeen
mukaisesti.
3. Anna vaa’an kytkeytyä automaattisesti pois päältä (näyttö
sammuu).
4. Nouse vaa’alle ja seiso sillä molemmilla jaloilla (aseta jalat
samalle kohdalle jokaisella punnituskerralla). Huolehdi siitä,
että painosi jakautuu tasaisesti sekä molemmille jaloille
että päkiän ja kantapään välille. Seiso paikallasi liikkumatta
punnituksen ajan. Nyt voit lukea painosi näytöltä.
5. Vaaka kytkeytyy automaattisesti pois päältä noin 10 sekunnin
kuluttua, mikä pidentää pariston käyttöikää.
Mikäli ylikuormitat vaakaa (= yli 150 kg), näytölle ilmestyy neljä
viivaa. Nouse mahdollisimman nopeasti pois vaa’alta, jotta se ei
vaurioidu ylikuormituksen vuoksi.
6264_6265_6266_ES_1012.indd 20
2012-11-08 12:49:51