S
U
O
M
I
4.
4.1.
4.2.
4. HUOMIOITAVAT ASIAT,
SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET
Helo kiuaspiippu on suunniteltu käytettäväksi
ainoastaan erilaisista tuIisijoista annettujen määrä-
ysten mukaisten, sallittujen savukaasujen hormeina.
Määräyksistä poikkeavat savukaasut (esim. lämpö,
haitta-aineet) saattavat vahingoittaa Helo kiuaspiip-
pua.
Savuhormivaurioiden ehkäisemiseksi tulisijassa ei
saa polttaa muoveja, eikä yleensäkään aineita, missä
on muoveja mukana (mahdollisuus mm. suolaha-
pon muodostumiseen). Liimattuja kappaleita ei saa
polttaa tulisijassa, koska erilaiset liimat saattavat
sisältää muoveja tai muita haitta-aineita.
Varmista aina, että tuIisija apulaitteineen on sellai-
sessa kunnossa, että palokaasut ovat mahdollisim-
man puhtaita. Helo kiuaspiipun kunto on tarkistetta-
va riittävän usein, esim. kerran kuussa!
Näiden ohjeiden ja viranomaismääräysten lisäksi on
myös tulisijan valmistajan ohjeet otettava huomioon
kuten myös tulisijojen tehojen asettamat rajat eri
piipputyypeille. Lisäksi edellytetään, että savukaa-
sujen lähtölämpötila tulisijaa käytettäessä ylitä 600
O
C Saunan kiukaiden savukaasun lämpötilat voivat
joskus olla jopa näinkin korkeita.
Poikkeuksellisissa tuuliolosuhteissa, kuten ulkosaa-
ristossa vaakasuora sade saattaa osittain mennä
piipun sisään. Tällaisten olosuhteiden jälkeen,
tarkista ennen sytytystä ettei kiukaassa ole sisällä
vettä.Tarvittaessa kuivata kiuas pitämällä luukkua ja
tuhkaluukkua auki.
Tässä ohjeessa esitettävät asiat ovat voimassa ai-
noastaan Helo Oy:n valmistamien osien osalta. Helo
Oy ei vastaa tapauksista, joissa on muiden
valmistajien osia liitetty toimittamiimme
järjestelmiin.
Mikäli joistakin asioista on epätietoisuutta, on ne
varmistettava kunnalliselta palotarkastajalta tai
vaImistajalta.
Nokipalosta, ja sammuneestakin nokipalosta, on
viranomaisten määräysten mukaan aina ilmoitettava
aluehälytyskeskukseen.
Helo kiuaspiippu on ehdottomasti tarkastettava
nokipalon jälkeen siinä olleen korkean lämpötilan
vuoksi.
varoitus: Näiden ohjeiden ja viranomaisten mää-
räysten Iaiminlyönti saattaa vaurioittaa hormia ja
aiheuttaa tulipalon ym. vaaratilanteita.
4.1. TAKUU
Helo-tuotteet ovat korkealaatuisia ja
luotettavia. Helo Oy myöntää Helo kiuaspiipuille
10 vuoden tehdastakuun koskien
valmistusvirheitä.
Takuu ei kata piipun väärästä tai ohjeiden vastai-
sesta käytöstä mahdollisesti aiheutuneita vaurioita,
katso luku 3.
4.2. TEKNISET TIEDOT
D/W käyttöluokat:
Helo kiuaspiippu on hyväksytty
sekä kuiville (D, puu-ja pellettikäyttöisten) että kos-
teille (W, kaasu- ja kevytöljykäyttöisten) tulisijojen ja
kattiloiden savukaasuille.
L99050 Materiaalityyppi ja aineen vahvuus:
Ruostumaton teräs 0.5mm
G Nokipaloluokka:
Helo kiuaspiippu on nokipalon-
kestävä.
Turvaetäisyys palaviin rakenteisiin:
50mm.
Helo Oy
Tehtaankatu 5–7
11710 Riihimäki
FINLAND
Puh. 0207 560 300
sähköposti: [email protected]
www.helo.fi
Summary of Contents for KIUASPIIPPU
Page 45: ......
Page 48: ...400 1 4 80 o C 250 o C 500 o C 1 3 1 4...
Page 49: ...2 2 3 4 2 1 2 2 2 3 1 0 2 1 5 0 30 2550 400 3 3 3 400 1500 2 2 1 2 2 2 3...
Page 51: ...2 5 1000 2000 2 4 2 6 2 7 1550 2 8 2 9 500 50 100 100 3 2 5 2 6 2 7 2 8 2 9...
Page 52: ...2 10 0 30 Vartti 1250 800 50 Wurth Sikaflex 1 2 50 3 4 5 2 10...
Page 53: ...3 3 1 3 2 3 3 1 3 2...
Page 56: ...HELO OY Tehtaankatu 5 7 11710 Riihim ki FINLAND www helo fi...