87
fi
Ennen ensimmäistä käyttökertaa: Kiinnitä koneeseen
kosketussuoja.
Varmista aina kone toimitukseen kuuluvalla kiin-
nitysvyöllä.
Erityisesti kaltevilla tai epätasaisilla
pinnoilla on varmistamattoman koneen kaatu-
misvaara olemassa.
Työskentelyssä pään yläpuolella on varottava putoavia
esineitä kuten esim. kaireita ja lastuja.
Jos työkohde on pään yläpuolella tai pystysuoralla pin-
nalla, jäähdytyssäiliötä ei pidä käyttää.
Sen sijasta
avuksi voi ottaa jäähdytysnestesumutteen. Jos sähköko-
neen sisään pääsee nestettä, seurauksena voi olla sähkö-
isku.
Varo ulossinkoavaa lastujätettä, jonka koneen keskiö-
tappi sylkäisee ulos automaattisesti porausvaiheen
päätteeksi.
Lastujäte voi olla kuumaa tai singota ulos
voimalla ja johtaa siten vammoihin.
Sähkötyökalun saa liittää ainoastaan suojamaadoitet-
tuun suko-pistorasiaan. Koneen liitäntäjohdon on
oltava kunnossa, samoin jatkojohdon, jossa myös on
oltava suojakosketin.
Liitäntäjohdoissa on oltava läpi-
menevä suojajohdin, muutoin on olemassa sähköiskun
vaara.
Tapaturmien välttämiseksi on varottava, etteivät kädet,
vaatetus tms. osu ulospurkautuvan lastujätteen tielle.
Lastujäte voi aiheuttaa viiltohaavoja. Käytä aina las-
tusuojusta.
Vielä pyörivää työkalua ei saa yrittää irrottaa koneesta,
vaan työkalun on annettava pysähtyä.
Vakavan työtapa-
turman vaara.
Varo rakenteissa olevia sähköjohtoja ja kaasu- ja vesi-
putkia.
Tarkasta ennen töiden aloittamista työkohde
esim. metallinilmaisimella.
Magnesiumipitoisia materiaaleja ei saa työstää.
Tulipa-
lon vaara.
CFK- (= hiilikuituvahvisteinen muovi) ja asbestipitoisia
materaaleja ei saa työstää.
Niiden katsotaan voivan
aiheuttaa syöpää.
Sähkötyökaluun ei saa kiinnittää kilpiä tms. poraamalla
tai niittaamalla.
Jos koneen eristystä vioitetaan, seu-
rauksena voi olla sähköiskun vaara. Suositamme tarra-
kiinnitteisiä kilpiä.
Sähkötyökalua ei pidä ylikuormittaa, ei myöskään sen
salkkua, joita kumpaakaan ei pidä käyttää tukena tai
kiipeilyapuna.
Jos sähkötyökalu ylikuormittuu tai sen tai
työkalusalkun päällä seisotaan, sen painopiste saattaa
siirtyä ja työkalu/salkku kaatuu.
Käytä ainoastaan lisävarusteita, jotka ovat joko sähkö-
työkalun valmistajan alkuperäisosia tai muutoin val-
mistajan hyväksymiä.
Vaikka jokin vierasvalmisteinen
lisävaruste sopisikin sähkökoneeseen, se ei välttämättä
ole turvallinen käyttää.
Työkalun ilmanottoaukot on puhdistettava säännölli-
sesti sopivin apuvälinein (metallisia työkaluja ei saa
käyttää). Puhallin imee pölyä moottorin rungon sisään.
Jos metallipitoista pölyä pääsee kerääntymään liikaa, sii-
tä koituu sähköiskun vaara.
Ennen varastointia: Poista vaihtotyökalu.
Varastoi sähkötyökalu ainoastaan laukussa tai pakka-
uksessaan.
Tarkasta liitäntäjohdon ja pistokkeen kunto, ennen kuin
otat koneen käyttöön.
Käytä aina sähkötyökalua yhdessä käyttösuojakytki-
men (*) (PRCD) kanssa.
Tarkista aina ennen työn aloittamista käyttösuojakytki-
men (*) (PRCD) asianmukainen toiminta (katso
sivu 88).
Käsiin ja käsivarsiin kohdistuva tärinä
Tässä ohjeessa ilmoitettu tärinätaso on mitattu standar-
din EN 62841 mukaista mittausmenetelmää noudattaen
ja sitä voidaan soveltaa verrattaessa sähkötyökalujen
arvoja keskenään. Arvoa voidaan soveltaa myös arvioi-
taessa alustavasti värinästä aiheutuvaa kuormitusta.
Ilmoitettu tärinätaso vastaa sähkötyökalun pääasiallisia
käyttösovelluksia. Mikäli sähkötyökalua käytetään mui-
hin tarkoituksiin tai siinä käytetään muita lisätarvikkeita
tai mikäli työkalun huolto on puutteellinen, tärinätaso
saattaa poiketa tässä ilmoitetusta. Siinä tapauksessa täri-
nätaso voi nousta selvästi koko työkohteessa.
Tärinätason tarkan arvioinnin kannalta on tärkeää ottaa
huomioon myös ne ajat, jolloin sähkötyökalu on kyt-
ketty pois päältä sekä ajat, jolloin työkalu on käynnissä,
mutta sillä ei työstetä materiaalia. Siinä tapauksessa täri-
nätaso voi nousta selvästi koko työkohteessa.
Jotta koneen käyttäjä välttyisi tärinän aiheuttamilta hai-
toilta, on hyvä sopia ylimääräisistä turvajärjestelyistä,
esim. laatia ohjeet sähkökoneen ja sen työkalujen huol-
losta, työvaiheiden organisoinnista ja työturvallisuudes-
ta.
Työstöohjeita.
Jäähdytysnesteenä saa käyttää pelkästään jäähdyttävää ja
voitelevaa emulsiota
(öljy ja vesi)
.
Ota huomioon jäähdytysnesteen valmistajan antamat
ohjeet.
On katsottava, että magneettisen jalan kiinnityspinta on
tasainen ja puhdas eikä siinä ole jäätä. Poista maali- ja
pakkelikerrokset ja muu ylimääräinen materiaali. Katso,
ettei magneettijalan ja sen kiinnityspinnan väliin jää ilma-
välystä. Ilmavälys vähentää magneettista pitovoimaa.
Tätä konetta ei saa käyttää kuumilla pinnoilla, koska sil-
loin magneetin pito heikkenee pysyvästi.
Käytä aina apuna magneettijalkaa ja katso, että magnee-
tin pito on riittävä.
Kun työstetään ei magnetisoituvia materiaaleja, apuna
on käytettävä sopivia FEIN-kiinnityslaitteita (lisätarvike)
kuten tyhjiölevy tai putkenporauslaite tms. Muista nou-
dattaa ko. apulaitteiden käyttöohjeita.
Jos teräksen materiaalivahvuus on alle 12 mm, työkap-
pale on vahvistettava ylimääräisellä teräslevyllä, jotta
magneetin pito on taattu.
Jos magneettijalka on viallinen, moottori ei käynnisty.
Ylikuormituksella moottori sammuu automaattisesti,
minkä jälkeen se on käynnistettävä uudelleen.
Työkappaletta ei pidä syöttää liialla voimalla, vaan aina
sopivasti. Jos käytetään liikaa voimaa, vaihtotyökalu voi
murtua ja magneetin pito kadota.
Summary of Contents for KBE 35 Series
Page 1: ...KBE 35 7 270 KBE 50 2 7 270 KBE 50 2 M 7 270 KBE 65 2 M 7 270...
Page 3: ...3 6 10 21 4 5 9 11 17 13 7 8 14 12 16 15 18 20 13...
Page 4: ...4 3 1 2 max 500 ml...
Page 5: ...5 max 500 ml 1 3 2 5 4...
Page 6: ...6 4 KBE 35 KBE 50 2 KBE 50 2 M KBE 65 2 M 1 2 3 4 1 2 3...
Page 8: ...8 KBE 50 2 M 1 3 2 4 5 MK 3 MT 3 CM 3 KBE 65 2 M...
Page 9: ...9...
Page 10: ...10...
Page 11: ...11 12 mm 12 mm...
Page 12: ...12 6 mm 6 mm 2 2 4 4 3 3 1 1...
Page 13: ...13 2 1...
Page 15: ...15...
Page 16: ...16 1 2 4 3 5 mm 5 mm...
Page 17: ...17...
Page 18: ...18 2 5 mm...
Page 19: ...19 2 5 mm...
Page 20: ...20 2 5 mm...
Page 21: ...21 6 mm 5 mm KBE 50 2 M KBE 65 2 M KBE 50 2 M KBE 65 2 M...
Page 63: ...63 el el 1 2...
Page 66: ...66 el CFK PRCD PRCD 68...