
TURVALLISUUSOHJEITA
Lue kaikki käyttöohjeet, jotta tutustuisit ajoneuvoon. Kiinnitä huomiota kaikkiin varoitus- ja huomautuskilpiin
2-1
Käyttö- ja huolto-ohje on sunniteltu avuksi ajoneuvon kunnossapidossa
valmistajan ohjeiden mukaisesti. Kun noudatat näitä ohjeita ja
vianmääritysvinkkejä ajoneuvosi saa parhaan mahdollisen huollon. Seuraavia
ohjeita on noudatettava tarkasti tapaturmien ja/tai omaisuusvahinkojen
välttämiseksi:
YLEISTÄ
Monia ajoneuvoja käytetään muuhunkin kuin niiden alkuperäiseen
käyttötarkoitukseen. Siksi on mahdotonta ennustaa ja varoittaa kaikista
mahdollisista olosuhteista, joita käyttäjä voi kohdata.
Maalaisjärki ja hyvät ajotavat estävät onnettomuuksia ja tapaturmia paremmin
kuin kaikki varoitukset ja ohjeet yhteensä. Valmistaja suosittelee, että luet
käyttö- ja huolto-ohjeen kokonaisuudessaan, kiinnittäen erityistä huomiota tämä
ohjekirjan kohtiin NOUDATA VAROVAISUUTTA ja VAARA. Lisäksi
suosittelemme, että ajoneuvon omistajan ja ensisijaisen käyttäjän lisäksi myös
kaikki muut ajoneuvoa käyttävät henkilöt tekevät saman.
Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä lähimpään edustajaasi tai kirjoita tämän
julkaisun takakannessa olevaan osoitteeseen, kuoreen huomautus: Product
Service Department.
• Textron Golf, Turf & Specialty Products pidättää oikeuden tehdä
muutoksia malleihin ilman, että se olisi velvollinen tekemään muutoksia
aikaisemmin myytyihin malleihin. Tässä käyttöohjeessa olevat tiedot
voivat muuttua ilman ennakkovaroitusta.
• Textron Golf, Turf & Specialty Products ei ole vastuussa tässä
käyttöohjeessa mahdollisesti ilmenevistä virheistä tai vahingoista ja
vaurioista, jotka aiheutuvat tässä ohjeessa olevista tiedoista.
• Ajoneuvo on tämänhetkisten voimassa olevien turvallisuus- ja
käyttöstandardien vaatimusten mukainen.
• Ajoneuvot on suunniteltu käytettäväksi muualla kuin maantiellä. Ne eivät
ole Yhdysvaltain liikennelain tai moottoriajoneuvojen
turvallisuusvaatimusten mukaisia eikä niitä ole tarkoitettu käytettäväksi
yleisillä kulkuteillä. Jotkut yhteisöt voivat sallia näiden ajoneuvojen
rajoitetun käytön yleisillä kulkuväylillä paikallisten viranomaisten
suostumuksella.
• Ajoneuvon kantokyky on maksimissaan kaksi henkilöä.
• Älä koskaan tee ajoneuvoon sellaisia muutoksia, jotka muuttavat
ajoneuvon painon jakautumista, heikentävät vakautta tai kasvattavat
nopeutta yli valmistajan määrittelemän nopeusrajoituksen. Tämän
kaltaiset muutokset voivat aiheuttaa vakavia onnettomuuksia tai johtaa
jopa kuolemaan. Muutokset, jotka kasvattavat suurinta sallittua nopeutta
ja/tai kantokykyä pidentävät pysähtymismatkaa ja voivat huonontaa
ajoneuvon vakautta. Älä tee tällaisia muutoksia. Valmistaja kieltää, eikä
ota minkäänlaista vastuuta edellä mainitun kaltaisista tai muista
muutostöistä, jotka voivat vaikuttaa ajoneuvon käyttäytymiseen
ratkaisevasti.
YLEISTÄ LAITTEEN KÄYTÖSTÄ
Seuraavat tiedot ovat äärimmäisen tärkeitä ajoneuvon käyttäjälle. Käyttäjän on
luettava, ymmärrettävä ja toimittava
aina
seuraavien ohjeiden mukaisesti:
• Käytä ajoneuvoa vastuuntuntoisella tavalla ja huolla se turvallisessa
käyttötilassa.
• Lue ja varmista, että ymmärrät kaikki ajoneuvoon kiinnitetyt varoitukset ja
käyttöohjeet.
• Noudata kaikkia turvallisuusmääräyksiä, joita ajoneuvon käyttöalueella on
annettu.
• Vähennä nopeutta sopimattomassa maastossa tai huonojen olosuhteiden
vallitessa.
• Käytä jarrua jyrkissä rinteissä nopeuden vähentämiseksi.
Содержание ST480
Страница 54: ...5 2 LIMITED WARRANTY Notes...
Страница 55: ...6 1 DECLARATION OF CONFORMITY...
Страница 56: ...6 2 DECLARATION OF CONFORMITY Notes...
Страница 117: ...5 2 RAJOITETTU TAKUU Muistiinpanoja Ref Nop1S...
Страница 118: ...6 1 VASTUUVAPAUSLAUSEKE...
Страница 119: ...6 2 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Muistiinpanoja Ref Nop1S...