
26
Kirkkaat, heijastavat pinnat eivät sovellu laserille, sillä
ne saattavat heijastaa säteen takaisin käyttäjään päin.
Sammuta laser aina työn päätteeksi laserin
katkaisijasta. Sytytä laser aina vasta sitten, kun
työkappale on asetettu jiirisahauspöydälle.
Merkitse sahauslinja työkappaleeseen.
Säädä jiiri- ja viistekulma tarpeen mukaan.
Yhdistä pistoke pistorasiaan.
Kytke laser päälle sen katkaisijasta.
Kiinnitä työkappale oikeaan asentoon laserlinjojen ja
työkappaleeseen kynällä tehtyjen merkintöjen mukaan.
Pidä hyvin kiinni käyttökahvasta ja purista
liipaisinkytkintä, (kuva 23).
Paina vapautinsalpaa (kuva 24).
Kun terä on saavuttanut enimmäisnopeutensa (noin 2
sekunnin kuluttua), laske terä työkappaleen läpi (kuva
25). Kun sahaus on tehty, vapauta liipaisinkytkin ja
anna sahanterän pysähtyä kokonaan, ennen kuin
nostat terän irti työkappaleesta. Odota terän
pysähtymistä ennen kuin poistat työkappaleen.
Sammuta laser sen katkaisijasta.
Puhdista laservalo jokaisen käyttökerran jälkeen
seuraavasti:
Kytke laser pois päältä, merkitty (0) katkaisijassa ja
irrota sitten pistoke pistorasiasta.
Pidä sahanvarsi yläasennossa ja poista kaikki
laseryksikön ympärille kerääntynyt sahanpöly
pehmeällä harjalla (kuva 26).
HUOMAUTUS. Käytä pölynharjauksen aikana
suojalaseja ja hengityssuojainta.
SAHAUS (ILMAN LIUKUTOIMINTOA)
Pienien puukappaleiden sahaukseen ei tarvita
liukutoimintoa. Näissä tapauksissa liukukiskojen lukitus
on kiristettävä siten, että se estää sahanvarren
liukumisen, kuva 27.
Sahaus tehdään työkappaleen syiden poikki. 90 asteen
sahauksessa sahauspöydän kulman tulee olla 0°.
Kulmasahauksessa pöytä säädetään johonkin muuhun
kulmaan kuin nolla.
Vedä vapautusnuppia ja nosta sahavarsi sen täyteen
korkeuteen.
Avaa jiirilukko. Käännä sahauspöytää, kunnes osoitin
kohdistuu haluttuun kulmaan. Kiristä jiirilukko.
VAROITUS. Muista kiristää jiirilukko ennen sahauksen
aloittamista. Muutoin pöytä voi liikkua sahauksen
aikana ja aiheuttaa vakavan henkilövahingon.
Aseta työkappale pöydälle siten, että yksi reunoista on
kiinni vasteessa. Jos lauta on vääntynyt, aseta sen
kupera sivu kiinni vasteeseen. Mikäli kovera sivu
asetetaan vasteeseen, lauta voi murtua ja terä jäädä
kiinni.
Pitkiä kappaleita katkaistaessa, puun ulompi pää on
tuettava sahauspöydän tasolle sivuttaistukien,
rullatelineen tai työtason avulla.
Kiinnitä työkappale puristimella aina kun se on
mahdollista.
Puristin voidaan ottaa pois löysäämällä puristimen
lukkoa ja siirtämällä puristin toiselle puolelle pöytää.
Varmista, että puristimen lukko on kiristetty ennen kuin
käytät puristinta. Testaa sahanterän liike ennen kuin
käynnistät sahan, jotta varmistat kaiken olevan
kunnossa.
Pidä hyvin kiinni käyttökahvasta ja purista
liipaisinkytkintä. Anna terän saavuttaa
enimmäisnopeutensa.
Paina vapautussalpaa ja laske terä hitaasti
työkappaleeseen ja sen läpi.
Vapauta liipaisinkytkin ja sahanterän pysähtyä
kokonaan, ennen kuin nostat terän irti työkappaleesta.
Odota terän pysähtymistä ennen kuin poistat
työkappaleen.
SAHAUS (LIUKUTOIMINTOA KÄYTTÄEN)
Leveitä työkappaleita sahattaessa ensin on avattava
liukukiskojen lukitus, kuva 27.
Vedä vapautusnuppia, nosta sahavarsi yläasentoon ja
liu’uta sitä itseesi päin.
Pidä hyvin kiinni kahvasta ja purista liipaisinkytkintä.
Anna terän saavuttaa enimmäisnopeutensa. Paina
vapautussalpaa ja laske terä hitaasti työkappaleeseen.
Liu’uta sitä itsestäsi poispäin, kunnes työkappale on
sahattu kokonaan.
Vapauta liipaisinkytkin ja sahanterän pysähtyä
kokonaan, ennen kuin nostat terän irti työkappaleesta.
Odota terän pysähtymistä ennen kuin poistat
työkappaleen.
VIISTESAHAUS
Viistesahauksessa työkappale sahataan syiden poikki
terän ollessa vinossa vastereunaan ja sahauspöytään
nähden. Sahauspöydän kulmasäätö on nolla astetta ja
terä on säädetty kulmaan vasemmalle välillä 0°–45°.
Toista katkaisun vaiheet (liukutoiminnolla tai ilman).
Avaa viistekulman lukitus ja siirrä sahavarsi vasemmalle
haluttuun viistekulmaan (0°–45°).
Kiristä viistekulman lukitus.
VAROITUS: varmista aina, että viistelukko on kiristetty
kunnolla ennen kuin sahaat mitään.
YHDISTETTY JIIRI- JA VIISTESAHAUS
Yhdistetyssä jiiri- ja viistesahauksessa jiirikulmaa ja
viistekulmaa käytetään samanaikaisesti.
Sitä käytetään kuvakehyksien, muottien, viistoilla
sivuilla varustettujen laatikoiden ja kattotuolien
sahaamiseen.
Содержание FXAJ1XL-DU11-210
Страница 2: ...2 1 2 15 4 5 1 14 10 17 1 18 20 23 21 6 3 7 8 11 12 24 9 19 16 13 22...
Страница 3: ...3 1A 30 17 26 25 31 28 29 20 18 32 33 27 34 36 35...
Страница 4: ...4 2 3 4 5 6 7 9 8...
Страница 5: ...5 10 11 12 13 14 15 17 16...
Страница 6: ...6 18 19 20 21 22 23 25 24...
Страница 7: ...7 26 27 28 29 30 31...
Страница 51: ...51 1 1 MDF 6 1 4 90...
Страница 52: ...52 2 1 650...
Страница 53: ...53 0 25 1 2 3...
Страница 55: ...55 FXAJ1XL DU11 210 48 2 6 2 2 3 4 8 4 4 5 6 6 7 8 9 0 10...
Страница 56: ...56 0 90 11 12 13 10 14 15 3 16 17 45 45 18 I 19 20 21 22 0 25 23 24 2 25 O 26...
Страница 57: ...57 27 90 0 27 0 45 0 45...
Страница 59: ...59 LpA 105 99 A LWA 118 99 A K K 3 A 3 64 2 K 1 5 2 85 A WEEE...
Страница 60: ...60...