Poraus
♦
Kun poranterä on alkanut leikata, lisää terään
kohdistuvaa painetta rintalevyn avulla ja käännä
käyttökahva täydelle teholle. Näin saadaan suurin
kierto- ja tunkeutumisnopeus.
♦
Anna koneen tehdä työt, älä paina liikaa.
♦
Jos poranterä takertuu reikään, vapauta
käyttökahva ja hellitä terään kohdistuva paine.
Käännä sitten kahvaa hitaasti suuremmalle teholle
ja kun terä alkaa jälleen pyöriä, lisää terän painetta
painamalla sitä rintalevyn avulla. Takertumisen
yleisin syy on, että käyttäjä alkaa työntää poraa
sivulle.
♦
Tarkista säännöllisesti, että kone saa riittävästi
voiteluainetta ja huuhtelu on riittävä.
Poistuessasi tauolle
♦
Taukojen ajaksi kone on asetettava syrjään siten,
että sitä ei voida käynnistää tahattomasti.
Varmista, että kone on tasaisella alustalla, jotta se
ei pääse kaatumaan.
♦
Poistuessasi pidemmälle tauolle tai lähtiessäsi
työpaikalta: katkaise ensin tehonsyöttö ja tyhjennä
sitten kone painamalla liipaisinta.
Kunnossapito
Säännöllinen kunnossapito on koneen turvallisen ja
tehokkaan käytön perusedellytys. Noudata
käyttöohjetta tarkkaan.
♦
Ennen koneen huoltotöiden aloittamista puhdista
se, jotta et altistu vaarallisille aineille. Katso kohta
“Pölystä ja savukaasuista aiheutuvat
vaaratilanteet”
♦
Käytä ainoastaan hyväksyttyjä varaosia. Muiden
osien käytön aiheuttamat vahingot tai viat eivät
kuulu takuun tai tuotevastuun piiriin.
♦
Puhdistaessasi mekaanisia osia liuottimella
varmista, että työ tehdään voimassa olevien
työsuojelumääräysten mukaisesti, ja huolehdi
riittävästä tuuletuksesta.
♦
Jos koneelle on tehtävä suuria huoltotöitä, ota
yhteyttä lähimpään valtuutettuun
huoltokorjaamoon.
♦
Tarkista kunkin huollon jälkeen, että koneen
tärinätaso on normaali ja pyörintäsuunta on oikea.
Ellei näin ole, ota yhteyttä lähimpään
valtuutettuun huoltokorjaamoon.
Päivittäin
Ennen paineilmakoneiden huoltotöiden aloittamista
tai työkalun vaihtamista paineilman tulo on
katkaistava ja kone on tyhjennettävä paineilmasta
painamalla liipaisinta. Irrota sitten paineilmaletku
koneesta.
♦
Puhdista ja tutki kone ja sen toiminnot päivittäin
ennen työn aloittamista.
♦
Tutki kaikki mahdolliset vuoto- ja vauriokohteet.
♦
Tarkista, että imuilman kara on tiukassa ja että
kynsiliitin on ehjä.
♦
Tarkista käyttökahvan toiminta. Varmista, että kun
hellität otteen kahvasta, se palaa
pysäytysasentoon.
♦
Vaihda vaurioituneet osat viipymättä.
♦
Vaihda kuluneet osat hyvissä ajoin.
♦
Varmista, että kaikki laitteiston osat, kuten letkut,
vedenerottimet ja voitelulaitteet huolletaan oikein.
Määräaikaishuollot
Kone on purettava, kaikki osat on puhdistettava ja
tarkastettava noin 100 käyttötunnin välein tai
kolmesti vuodessa. Työ on annettava asianmukaisen
koulutuksen saaneen, valtuutetun henkilöstön
tehtäväksi.
9800 0554 90a | Alkuperäiset ohjeet
160
CP 0315
Turvallisuusohjeet ja käyttöohje
Содержание CP 0315
Страница 2: ...9800 0554 90a Original instructions 2 CP 0315 ...
Страница 37: ...37 9800 0554 90a Originalbetriebsanleitung Inhalt CP 0315 ...
Страница 73: ...73 9800 0554 90a Instruções originais Índice CP 0315 ...
Страница 91: ...91 9800 0554 90a Istruzioni originali Indice CP 0315 ...
Страница 109: ...109 9800 0554 90a Originele handleidingen Inhoud CP 0315 ...
Страница 127: ...127 9800 0554 90a Αρχικές οδηγίες Περιεχόμενα CP 0315 ...
Страница 147: ...147 9800 0554 90a Alkuperäiset ohjeet Sisällys CP 0315 ...
Страница 212: ...9800 0554 90a Original instructions 212 CP 0315 ...
Страница 213: ...213 9800 0554 90a Original instructions CP 0315 ...
Страница 214: ...9800 0554 90a Original instructions 214 CP 0315 ...
Страница 215: ...215 9800 0554 90a Original instructions CP 0315 ...
Страница 216: ...2010 01 No 9800 0554 90a Copyright Atlas Copco Construction Tools AB STOCKHOLM SWEDEN ...