Asennus
467777_d
145
Viallisia tai hauraita jatkojohtoja ei saa
käyttää.
➯
Tarkista jatkojohdon kunto ennen jo-
kaista käyttöönottoa.
ASENNUS
Laitteen asennus
1. Valmistele tasainen ja tukeva sijoituspaikka.
2. Aseta laite vaakatasoon ja tulvimisvettä ke-
stävään paikkaan.
3. Kiinnitä vesiautomaatti tarvittaessa ruuveilla
kiinnitystä varten olevista kohdista
(kuva A-7).
4. Vesiautomaatti on suojattava sateelta ja
suoralta vesisuihkulta.
ADVICE
Päivittäisessä käytössä (automaatti-
käyttö) on varmistettava asianmukaisin
toimenpitein, ettei häiriöiden aiheuttama
tulviminen voi aiheuttaa laitteeseen
seurausvahinkoja.
Imujohdon liittäminen
1. Valitse imujohdon
(kuva B -17)
pituus siten,
että vesiautomaatti ei voi käydä kuivana. Imu-
johdon on oltava aina vähintään 30 cm veden-
pinnan alapuolella.
2. Liitä imujohto. Liitännän on oltava tiivis, mutta
kierteet eivät saa vioittua.
➯
Suosittelemme
taipuisien
johtojen
asentamista pumpun tuloaukkoon (kuva
A -10). Silloin vesiautomaattiin ei koh-
distu mekaanista painetta tai vetoa.
3. Jos vesi on vähän hiekkaista, imujohdon ja
pumpun tuloaukon väliin on asennettava esi-
suodatin. Tiedustele sitä erikoisliikkeestä.
4. Asenna imujohto aina nousevasti.
ADVICE
Jos imukorkeus on yli 4 m, on asen-
nettava imuletku, jonka halkaisija on su-
urempi kuin 1“. Suosittelemme AL-KO-
imuvarustesetin käyttöä, johon kuuluu
imuletku, imusihti ja paluuvirtauksen es-
tin. Tiedustele erikoisliikkeestä.
Painejohtimen asennus
1. Kierrä liitosnippa
(kuva B -12)
pyöreällä tiivis-
terenkaalla
(kuva B -13)
pumpun ulostuloon
(kuva A -4)
.
2. Kierrä kulmanippa
(kuva B -10)
tiivisteellä
(kuva B -11)
liitosnippaan
(kuva B -12)
ja
käännä kulmanippaa haluamaasi suuntaan.
3. Kiinnitä painejohdin
(kuva B -8)
kulmanip-
paan
(kuva B -10)
.
KÄYTTÖÖNOTTO
ADVICE
Ensimmäisen käyttöönoton yhteydessä
kaikki tiedot tulevat näyttöön
(kuva E
-29)
englanniksi. Valitse haluamasi kieli
MODE-painikkeella
(-30)
ja vahvista
valinta SET-painiketta
(-31)
painamalla.
Välisäiliössä oleva paine voidaan nyt tar-
kistaa.
Välisäiliön ilmanpaineen tarkistaminen
HUOMIO!
Käyttö ei ole mahdollista, jos ilmanpaine
on alle 1,5 tai yli 1,9 baaria. Pumppu ei
käynnisty.
1. Irrota pumpun pistoke pistorasiasta.
2. Työnnä venttiilin kansi
(kuva D -27)
välisäiliön
takapuolella
(kuva A -6)
ylös.
3. Tarkista ilmanpaine venttiilissä
(kuva D -28)
painenäytöllä varustetulla ilmapumpulla tai
renkaantäyttölaitteella.
4. Sulje sen jälkeen venttiilin kansi välisäiliön
takapuolella.
5. Pistä verkkopistoke takaisin pistorasiaan.
➯
Vesiautomaatti vcidaan nyt ottaa käyt-
töön.
Vesiautomaatin täyttäminen
HUOMIO!
Vesiautomaatti on täytettävä vedellä yli-
vuotoon asti ennen jokaista käyttöönot-
toa, jotta imeminen voi alkaa heti. Kuiva-
käynti rikkoo pumpun.
ADVICE
Lyhennä imuaikaa täyttämällä imuletku
vedellä ennen sen kiinnittämistä.
Содержание HW 5000 FMS Premium
Страница 4: ...D 4 HW 5000 6000 FMS PREMIUM...
Страница 203: ...467777_d 203 29 30 MODE 31 SET INOX INOX ADVICE 35 C ADVICE 15 20 90 E 29 MODE 30 SET 31...
Страница 208: ...ru 208 HW 5000 6000 FMS PREMIUM X SET 3 1 5 90 SET MODE MODE...
Страница 209: ...467777_d 209 MODE SET 3 MODE 7 SET MODE 29 SET 29 X 1 5 SET 1 8 1 5 1 5 SET 1 5...
Страница 210: ...ru 210 HW 5000 6000 FMS PREMIUM 90 SET 25 1 5 30...
Страница 211: ...467777_d 211 1 5 1 5 1 50 ADVICE xxx xxx x...
Страница 214: ...uk 214 HW 5000 6000 FMS PREMIUM 29 30 31 INOX INOX ADVICE 35 C ADVICE 15 20 90 E 29 30 31...
Страница 215: ...467777_d 215 30 DIN VDE 0100 737 738 702 10 A 10 30 1 5 2 1 2 3 A 7 4 ADVICE 1 B 17 30 2 A 10 3 4 ADVICE 4 1 AL KO...
Страница 217: ...467777_d 217 ADVICE 90 B 17 A 1 1 2 ADVICE 10 1 2 3 1 5 1 5 ADVICE 1 2 3 4 A 6 1 A 6 2 A 1 C 15 D 3 C 16 C 17 A 2...
Страница 219: ...467777_d 219 3 30 X 3 1 5 90...
Страница 220: ...uk 220 HW 5000 6000 FMS PREMIUM 3 ECO 7 ECO 29 29...
Страница 221: ...467777_d 221 1 5 1 8 1 5 1 5 1 5 90 25 1 5 30...
Страница 222: ...uk 222 HW 5000 6000 FMS PREMIUM 1 5 1 5 1 5 ADVICE...
Страница 224: ...D ETK HW 5000 FMS 224 HW 5000 6000 FMS PREMIUM ETK HW 5000 FMS Art Nr 112 851...
Страница 225: ...ETK HW 5000 FMS 467777_d 225 ETK HW 5000 FMS Art Nr 112 851...
Страница 226: ...D ETK HW 6000 FMS 226 HW 5000 6000 FMS PREMIUM ETK HW 6000 FMS Art Nr 112 852...
Страница 227: ...ETK HW 6000 FMS 467777_d 227 ETK HW 6000 FMS Art Nr 112 852...
Страница 228: ...D ETK HW 6000 FMS 228 HW 5000 6000 FMS PREMIUM ETK HW 6000 FMS Art Nr 112 852...
Страница 229: ...467777_d 229...
Страница 230: ...D 230 HW 5000 6000 FMS PREMIUM...
Страница 231: ...467777_d 231...
Страница 232: ......