background image

43

(vähintään 8-vuotiaat) sekä henkilöt, 

joilla on fyysisesti, aistillisesti tai 

henkisesti rajoittunut toimintakyky 

tai joilla on puuttuvat tai vajavaiset 

tiedot laitteen toiminnasta, mikäli 

heitä valvotaan tai ohjataan laitteen 

käytössä ja he ymmärtävät täysin 

kaikki käyttöön liittyvät vaarat ja 

turvatoimenpiteet. 

 

 Lasten ei saa antaa leikkiä laitteella.

 

 Lasten ei saa antaa tehdä laitteen 

puhdistus- tai huoltotoimenpiteitä, 

elleivät he ole aikuisen valvonnassa 

sekä vähintään 8 vuotta vanhoja. 

 

 Laite ja sen liitäntäjohto täytyy 

aina pitää alle 8-vuotiaiden 

ulottumattomissa.

 

 

Varoitus:

  Pidä lapset poissa 

pakkausmateriaalien luota potentiaalisen 

vaaratilanteen esim. tukehtumisvaaran 

vuoksi.

 

 Ennen laitteen käyttöönottoa tarkasta 

laite ja virtajohto sekä kaikki mahdolliset 

lisäosat perusteellisesti vikojen 

tai vaurioiden varalta. Jos laite on 

esimerkiksi pudonnut kovalle pinnalle 

tai liitäntäjohdon vetämiseen on käytetty 

liikaa voimaa, laitetta ei saa enää käyttää: 

näkymättömätkin vauriot voivat aiheuttaa 

laitetta käytettäessä vaaratilanteita.

 

 Älä jätä liitäntäjohtoa roikkumaan äläkä 

anna sen koskettaa kuumia osia.

 

 

Varoitus:

  Palovammojen vaara on 

olemassa. Rungon pinnat, grillauspinnat 

ja minipannut kuumenevat käytön aikana. 

 

 Älä koskaan poistu paikalta laitteen 

ollessa toimintakunnossa.

 

 Käytön aikana parilan on oltava 

tulenkestävällä, roiskeet ja tahrautumisen 

kestävällä työtasolla. Rasvaista tai 

nestepitoista ruokaa valmistettaessa ei 

aina ole mahdollista välttää roiskumista.

 

 Älä aseta grilliä seinän viereen tai 

nurkkaan ja varmista, ettei sen lähellä ole 

tulenarkoja materiaaleja.

 

 Ennen käyttöä kivialusta ja parilalevy 

on asetettava laitteen päälle 

kuumennuselementin yläpuolelle. 

 

 

Turvaohjeita:  

Älä käytä laitetta ulkosalla.

 

 

Irrota pistotulppa pistorasiasta aina

 

-

käytön jälkeen,

 

-

jos laitteessa on käyttöhäiriö,

 

-

ennen laitteen puhdistamista.

 

 Kun irrotat pistotulpan pistorasiasta, 

älä vedä liitäntäjohdosta; tartu aina 

pistotulppaan. 

 

 Laitetta tulee käyttää vain valmistajan 

toimittamien varusteiden kanssa.

 

 Anna laitteen jäähtyä aina riittävän 

pitkään ennen kivialustan sekä 

parilalevyn poistamista ja ennen laitteen 

puhdistamista ja säilytykseen laittoa. 

 

 Valmistaja ei ole vastuussa mahdollisista 

vaurioista, jos ne johtuvat laitteen 

väärinkäytöstä tai käyttöohjeiden 

laiminlyömisestä.

Käyttö

Ennen ensimmäistä käyttöönottoa 

Poista kaikki pakkausmateriaali. 

Ennen kuin kytket laitteeseen virran 

ensimmäistä kertaa, puhdista kivialusta, 

parilalevy ja minipannut kostealla liinalla.

  

Suosittelemme laitteen ja pannujen 

kuumentamista ilman ruoka-aineita noin 10 

Summary of Contents for RG 2683

Page 1: ...4 Raclette party grill with natural grill stone 9 Raclette Gril avec pierre de cuisson naturelle 14 Raclette Party Grill met natuurlijke grillsteen 19 Raclette Party Grill con piedra natural 24 Raclet...

Page 2: ...rke SEVERIN wurde mit Sorgfalt gepr ft und hergestellt In den sieben Kategorien Kaffee Fr hst ck K che Grillen Genie en Haushalt HairCare und K hlen Gefrieren bietet SEVERIN mit ber 200 verschiedenen...

Page 3: ...3 1 2 3 4 7 8 6 5...

Page 4: ...tsbestimmungen einzuhalten d rfen Reparaturen am Ger t und an derAnschlussleitung nur durch unseren Kundendienst durchgef hrt werden Daher im Reparaturfall unseren Kundendienst telefonisch oder per Ma...

Page 5: ...en von au en nicht erkennbare Sch den vorliegen In diesen F llen das Ger t nicht in Betrieb nehmen Die Anschlussleitung darf nicht mit hei en Ger teteilen in Ber hrung kommen Die Geh useoberfl chen di...

Page 6: ...sen oder essighaltige Lebensmittel wie Essiggurken Senf usw auf den Stein Grillplatte Vor der Inbetriebnahme die Grillplatte mit der gerippten Seite nach oben auf das Ger t ber die Heizelemente legen...

Page 7: ...r t mit einem leicht angefeuchteten Tuch abwischen Den kalten Grillstein abnehmen und unter flie endem Wasser ohne Sp lmittel mit einem Kunststoffschwamm reinigen Anschlie end mit einem Tuch abtrockne...

Page 8: ...achtung der Gebrauchsanweisung unsachgem e Behandlung oder normalen Verschlei zur ckzuf hren sind ebenso leicht zerbrechliche Teile wie z B Glas Kunststoff oder Gl hlampen Die Garantie erlischt bei Ei...

Page 9: ...omply with safety requirements repairs to this electrical appliance or its power cord must be carried out by our customer service If repairs are needed please send the appliance to our customer servic...

Page 10: ...to pull the power cord it must no longer be used even invisible damage may have adverse effects on the operational safety of the appliance Do not allow the power cord to touch any hot part of the appl...

Page 11: ...od or items containing vinegar such as pickled gherkins or mustard on the stone Grill plate Before the appliance is switched on position the plate on top of the appliance over the heating element with...

Page 12: ...lean damp cloth Before the stone is removed for cleaning ensure it has cooled down completely Clean the stone with a synthetic sponge under running water without detergent Wipe thoroughly dry afterwar...

Page 13: ...overning the purchase of goods If the product fails to operate and needs to be returned pack it carefully enclosing your name and address and the reason for return If within the guarantee period pleas...

Page 14: ...son Importantes consignes de s curit Afin d viter tout risque de blessures et pour rester en conformit avec les exigences de s curit les r parations de cet appareil lectrique ou de son cordon d alimen...

Page 15: ...place doivent tre soigneusement v rifi s afin de d tecter des dommages ou d fauts ventuels Au cas o l appareil par exemple serait tomb sur une surface dure ou si une force excessive aurait t employ e...

Page 16: ...a r sistance chaude La pierre convient la cuisson de l gumes viandes ou poissons en tranches etc Cette pierre est constitu e de mati re naturelle L apparition de tr s fines fissures dues l expansion e...

Page 17: ...type raclette ou p te molle Conseils pratiques Avant de les griller faites d congeler les aliments congel s Pour viter d endommager le rev tement des mini po lons et de la plaque utilisez uniquement d...

Page 18: ...rations provoqu es par une mauvaise utilisation et le non respect du mode d emploi Aucune garantie ne sera due si l appareil a fait l objet d une intervention titre de r paration ou d entretien par de...

Page 19: ...aanwijzingen Om risico te voorkomen en te voldoen aan de veiligheidseisen mogen reparaties aan dit elektrische apparaat of het power snoer slechts uitgevoerd worden door onze klantenservice Wanneer re...

Page 20: ...leerd worden op eventuele gebreken of defecten Ingeval het apparaat bijvoorbeeld op een hard oppervlak is gevallen of wanneer men met overdadige kracht aan het power snoer getrokken heeft mag men het...

Page 21: ...ude steen mag niet op een heet element worden aangebracht De steen kan naar wens worden gebruikt voor het koken van groenten van in schijven gesneden vlees of vis etc Deze steen is gemaakt van natuurl...

Page 22: ...tjes Bijzonder geschikt zijn raclettekaas Tilsiter en Appenzeller Praktische tips Ontdooi diepgevroren Om schade aan de coating van de mini pannetjes en de grillplaat te voorkomen gebruik alleen niet...

Page 23: ...acht nemen van de gebruiksaanwijzing normale slijtage en zeer breekbare onderdelen als glaskannen etc Deze garantieverklaring heeft geen invloed op uw wettelijke rechten en ook niet op uw legale recht...

Page 24: ...seguridad Para evitar cualquier peligro y cumplir con las normas de seguridad la reparaci n del aparato el ctrico o del cable de alimentaci n deben ser realizadas por t cnicos cualificados Si es preci...

Page 25: ...aya ca do sobre una superficie dura o se haya tirado en exceso del cable de alimentaci n no se deber utilizar de nuevo En caso de que el aparato caiga sobre una superficie dura por ejemplo no se debe...

Page 26: ...nte sujeta Cuidado evite colocar la piedra fr a sobre un elemento caliente La piedra se puede utilizar para cocinar verduras filetes de carne o pescado etc seg n sea necesario Esta piedra est hecha de...

Page 27: ...eso en raclette Utilice unos 200 300 gr de queso por persona Prepare el queso en lonchas de unos 3 5 mm de grosor y col quelas en las minisartenes Es preferible utilizar un queso apropiado para fundir...

Page 28: ...ualquier defecto en materiales o mano de obra Esta garant a s lo es v lida si el aparato ha sido utilizado siguiendo las instrucciones de uso sempre que no haya sido modificado reparado o manipulado p...

Page 29: ...Importanti norme di sicurezza Per evitare ogni rischio e nel rispetto delle norme di sicurezza le riparazioni a questo apparecchio elettrico o al cavo di alimentazione devono essere effettuate dal no...

Page 30: ...ori della portata dei bambini a causa del rischio potenziale esistente per esempio di soffocamento Prima di mettere in uso l apparecchio necessario controllare attentamente che il corpo principale com...

Page 31: ...e alzarsi un leggero fumo preferibile aerare bene il locale durante quest operazione Piastra in pietra Sistemate la pietra sull apparecchio sopra la resistenza con la parte levigata rivolta verso l al...

Page 32: ...on mettete i tegamini vuoti nell apparecchio mentre questo in funzione ma poggiateli su una superficie termoresistente Dopo l uso ruotate il termostato tutto verso sinistra e scollegate l apparecchio...

Page 33: ...egoziante di riferimento possono fornire ulteriori informazioni in materia Dichiarazione di garanzia La garanzia sui nostri prodotti ha validit di 2 anni dalla data di vendita certificata da scontrino...

Page 34: ...dette elektriske apparat eller dets ledning altid udf res af vores kundeservice Hvis reparation er n dvendig skal apparatet sendes til vores afdeling for kundeservice se till g S rg for at stikket er...

Page 35: ...ngen skal altid holdes langt v k fra apparatets varme dele Advarsel Der er risiko for forbr nding Apparatets overflader grillomr derne og de sm pander bliver meget varme under brug Efterlad ikke tilsl...

Page 36: ...ns underside passer ind i skinnerne s pladen ikke kan bev ge sig Grillpladen kan benyttes til tilberedning af gr ntsager k d eller fisk Justerbar termostat Den justerbare termostat styrer varmeelement...

Page 37: ...rillstenen i bl d Tag grillpladen af Reng r pladen i varmt vand tilsat opvaskemiddel Bagefter aft rres pladen med en bl d klud De sm pander kan reng res i varmt s bevand og m t rres omhyggeligt af bag...

Page 38: ...arat eller dess elsladd endast utf ras av v r kundservice Om det kr vs reparation b r du skicka apparaten till n gon av v ra kundtj nstavdelningar se bilagan Dra alltid stickproppen ur v gguttaget och...

Page 39: ...ndningen b r apparaten placeras p en v rmebest ndig yta som t l st nk och fl ckar N r man tillreder mat som inneh ller mycket fett eller v tska kan man ibland inte undvika st nk Placera inte grillen...

Page 40: ...lerar v rmeelementets funktionstid och signallampan visar den aktuella funktionen V rmeelementet p kopplat signallampan t nd V rmeelementet st ngt signallampan sl ckt N r du sm lter ost eller grillar...

Page 41: ...nande vatten utan att anv nda n got diskmedel Torka den torr med en mjuk trasa S nk inte ner stenen i vatten Avl gsna grillplattan och reng r den med varmt diskvatten torka ordentligt med en mjuk duk...

Page 42: ...imusten noudattamiseksi ainoastaan valmistajan huoltopalvelu saa korjata t m n s hk laitteen ja uusia liit nt johdon Jos tarvitaan korjauksia l het laite huolto osastollemme katso liite Varmista ett l...

Page 43: ...rillauspinnat ja minipannut kuumenevat k yt n aikana l koskaan poistu paikalta laitteen ollessa toimintakunnossa K yt n aikana parilan on oltava tulenkest v ll roiskeet ja tahrautumisen kest v ll ty t...

Page 44: ...voo kuumennuselementin toiminta aikaa ja merkkivalo osoittaa nykyisen toimintatilan Kuumennuselementti on kytkettyn p lle merkkivalo palaa Kuumennuselementti ei ole kytkettyn p lle merkkivalo ei pala...

Page 45: ...se l mpim ss saippuavedess kuivaa se sen j lkeen huolellisesti pehme ll liinalla Minipannut voi puhdistaa l mpim ll saippuavedell ja ne tulee kuivata kunnolla puhdistuksen j lkeen J tehuolto T ll sym...

Page 46: ...termostat 8 P yta kamienna Instrukcja bezpiecze stwa Aby zachowa bezpiecze stwo wszelkie naprawy tego elektrycznego urz dzenia oraz przewodu zasilaj cego musz by wykonywane przez nasz serwis Je li ur...

Page 47: ...asilaj cy oraz inne elementy s sprawne i wolne od wad Je eli urz dzenie np spad o na tward powierzchni albo przew d zasilaj cy zosta nara ony na zbyt silne szarpni cie nie nadaje si ono do dalszego u...

Page 48: ...o o y kamienn p yt na elemencie grzejnym g adk stron do g ry Grubsza rodkowa cz p yty musi spoczywa pomi dzy dwiema szynami ramy kt re utrzymaj p yt w bezpiecznej i stabilnej pozycji Uwaga nie nale y...

Page 49: ...dzi ser raclette U y od 200 do 300 gram w sera na osob Pokroi ser na plasterki o grubo ci od 3 do 5 mm i u o y je na mini patelniach Najlepiej u y oryginalnego sera Raclette aczkolwiek mo na u y ka de...

Page 50: ...punktu zakupu a p niej odes any przez sklep do serwisu centralnego w Opolu prowadzonego przez firm Serv Serwis Sp z o o Aby gwarancja zachowa a wa no urz dzenie musi by u ywane zgodnie z instrukcj i n...

Page 51: ...51 1 2 3 4 5 6 7 8 GR...

Page 52: ...52 8 8 8...

Page 53: ...53 10...

Page 54: ...54 10 40 200 300 3 5...

Page 55: ...55...

Page 56: ...56 1 2 3 4 5 6 7 8 RU...

Page 57: ...57 8 8 8...

Page 58: ...58 10...

Page 59: ...59 10 40 200 300 3 5...

Page 60: ...60 Severin 2 a x...

Page 61: ...61...

Page 62: ...VICE Aleksandri 6 tel 7 344 299 7 344 337 56 697 843 P rnu CENTRALSERVICE Riia mnt 64 tel 44 25 175 Narva CENTRALSERVICE Tallinna 6A tel 35 60 708 Haapsalu Teco KM O Jalaka 1A tel 47 56 900 Rakvere Ni...

Page 63: ...70 2 Polska SERV SERWIS SP Z O O UL CYGANA 4 45 131 OPOLE Tel Fax 0048 77 453 86 42 e mail centralny serv serwis pl Portugal Auferma Comercio Internacional SA Aguda Parque Lago de Arcozelo No 76 Armaz...

Page 64: ...nderungen vorbehalten Model specifi cations are subject to change I M No 9093 0000 www severin com SEVERIN Elektroger te GmbH R hre 27 D 59846 Sundern Tel 49 2933 982 0 Fax 49 2933 982 333 information...

Reviews: